Ajatus, joka muutti käsitykseni selfieistä

Kun ostin uuden puhelimen, niin en löytänyt siitä kovinkaan helposti numeroidennäpyttelytoimintoa. En myöskään mitenkään näppärästi löytänyt kaikkia tarpeellisia asetuksia, mutta arvatkaas mikä oli helppoa? Selfieiden ottaminen! Kyllä on kuulkaa monta kätevää toimintoa heti löydettävissä! Jos laittaa tietyn asetuksen päälle ja sanoo Smail, Kimchi, Cheese, Whisky tai LG (eltszii), niin kamera ottaa selfien! Toimii myös sanoilla "vitsi", "pitäskö", "mitäs sie", "mälsää", "bantsu" (=banaani), ja lapseni lempinimellä. Klikklikklik kuului vaan puhelimesta ja ihmettelin, että onpas omatoiminen kännykkä, kun ottaa kuvia ihan issesseen. Sitten älysin ottaa toiminnon pois päältä. Kamerassa on myös gesture-toiminto eli jos avaan käden ja suljen sen nyrkkiin, niin kamera ottaa kuvan. Kun kameraa pitää niin, että näyttöruutu on itseen päin, niin puhelimen takana olevasta volyyminäppäimestä painamalla saa otettua kuvan erittäin ergonomisesti. Puhelin on myös selfiekeppiystävällinen! Voi jukra, miten pärjäisinkään ilman moista toimintoa (huomaa sarkasmi).

Olen ollut arka ottamaan selfieitä ja tietysti olen pohtinut, että miksi. Minusta selfiet ovat vaan jotenkin narsistisia enkä pidä siitä, että itseä tuodaan korostetusti esille. Mutta onko selfieiden ottaminen sitä vai vaan huoleton nykyilmiö? Olen vanhempaa sukupolvea ja (kai vanhanaikainenkin) ja selfiet ja myös älypuhelimet ovat minulle uusi juttu. Minun nuoruudessani kuvan ottaminen tarkoitti sitä, että mallattiin itsemme johonkin hyvään asentoon, päjötettiin ja hymyiliin kuvassa, odotettiin, että kameran rullan 24 kuvaa tuli täyteen ja sitten kuvat vietiin kehitettäväksi. Aikaväli kuvien ottamisesta niiden näkemiseen oli yleensä ueampi kuukausi. Ei siis ihmekään, että minusta on vähän outoa räpsäistä kuva, nähdä se heti ja voin vielä jakaa kuvan monen eri kanavan kautta reaaliajassa kavereilleni ja jopa toisella puolella maapalloa oleville ihmisille.

Selfiekulttuuri on poikinut ikäviä ääri-ilmiöitä ja on ihan uskomatonta lukea uutisia siitä, miten joku on syöksynyt kuolemaan ottaessaan selfien. Kunnia ja rauha kaikkien kuolleiden sieluille ja toivon, että kukaan ei tästä loukkaanu, mutta eikö ihmisten itsekeskeisyydellä ole enää mitään rajaa? Selfiekuolemat kuvastavat mielestäni nykyaikaa hyvin karulla tavalla. En tiedä, miksi minulle nousee tätä ajatellessa Titanic mieleen... Ehkä kaikessa itsekeskeisyydessämme ajattelemme, että olemme unsinkable... Tottakai selfiet edustavat itsekeskeisyyttä, koska kuvassa on oma itse. Enää ei riitä, että otetaan kuva muistoksi vaan pitää itse olla kuvassa. Sitten voi käydä niin kuin minulle ja matkakumppanilleni Versaillesin puistossa... Tarkoitus oli mallata meidän naamat ja hulppea linna kuvaan ja kävikin niin, että kuvassa näkyy vain puistoa, taivasta ja kaksi virnuilevaa naamaa. Vaikea yrittää selittää, että kyylllä  se Versailles siellä takana on kaikessa loistossaan. 

Voi olla, että olen pohtinut tätäkin aihetta liikaa ja voi olla, että selfiet vaan kuuluvat nykyaikaan eikä niiden ottajalla ei ole sen kummempia tavoitteita kuin vain ottaa omakuva. Joillekin selfiet voivat kuitenkin olla narsismin ilmentymä ja oman itsetunnon ja minäkuvan rakennuspalikoita. Voi olla hyvinkin koukuttavaa ladata omakuvia ja tsekkailla, kuinka paljon tykkäyksiä ja ihastelevia kommentteja satelee. Aikuisella ei toivottavasti ole tuollaiseen tarvetta, mutta teinitytöt tuota harrastavat ja rakentavat minäkuvaansa tykkäyksien varaan. Tottakai meistä jokaisesta tuntuu kivalta saada kehuja ja arvatkaas, olinko minäkin yhden sekunnin sadasosan täpinöissäni, kun joku ihan törkeän komea mies oli Instassa kommentoinut kuvaani sanalla "Wow". Täpinäni kesti todella vain sekunnin sadasosan, koska kerkesin heti ajatella, että varmaan homo. Ja niin hän olikin! Ja jotta nyt en saa seksuaalivähemmistöjen vihoja niskaani, niin selitän, mistä homoajatukseni johtui. Ihan puhtaasti siitä, että heteromiehet ei laittele wow-kommentteja tavallisen näköisille kotiäideille, jotka ei vastaa yleistä kauneusihannetta. Sitäpaitsi hän oli joku yrittäjä, joka markkinoi joogabisnestään.

Olen ollut jokseenkin selfievastainen kaikista edellä mainitsemistani syistä johtuen. Instagramista luin kuitenkin erään ajatuksen, joka muutti käsitykseni.  Se oli englanninkielinen enkä muista sanasta sanaan miten se meni, mutta idean voin kertoa. Se meni jotenkin näin: "Taivas ja puut ja kukat on kauniita ja ainutlaatuisia nekin, mutta on vain yksi sinä. Ja minä haluan nähdä, miltä juuri sinä näytät tänään, koska olet ainutlaatuinen! Minusta on kiva nähdä, miltä ystäväni tänään näyttävät." Olin ihan, että vau, tuolla tavalla en ole ikinä älynnyt ajatellakaan! Totesin, että minustahan on oikeasti ihan hirmu kiva katsella muiden selfieitä, koska näen niissä sellaisten ihmisten kasvot, joista välitän. On myös kiinnostavaa katsella tuntemattomien ihmisten selfieitä, koska olen loputtoman kiinnostunut ihmisistä ja Instagramissa seikkaillessa on kiva huomata esim. se, että jollakulla australialaisella kotiäidillä voi olla meneillään ihan samoja juttuja kuin minulla. Puhumattakaan siitä, mikä fiilis tulee päivään, kun käy eka kerran Instassa ja ruudulle lävähtää Giulio Berrutin selfie... Kyllä, seuraan Giuliota, koska mielestäni elämässä pitää olla kuolattavan komeita miehiä kauniita asioita.

Välillä pohdin, että mitä ihmiset hakevat sillä, että he jakavat päivässä useita kuvia enkä ymmärrä sitäkään, että jaetaan ne kaikkein karmeimmat kuvat, vaikka arkirealismia kannatankin. En kylläkään tiedä, kumpi on pahempaa, se että jaetaan ihan kaamea omakuva vai se, että jaetaan vimpan päälle duckface-selfie...Voiko nimittäin olla typerämpää ilmettä kuin duckface? Ei. En voi käsittää sen suosiota, mutta enpä minä käsitä monia muitakaan nykyajan suosikkijuttuja. Tähän kuvaan yritin muodostaa duckfacen, mutta en ihan onnistunut. Näytän vaan tylyltä. Tietääkö kukaan muuten, mistä tuo ankkanaamavillitys on saanut alkunsa?

Facebookissa on nyt ollut useita selfiehaasteita ja ne ovat olleet kivoja, koska niihin on osallistunut sellaisiakin ihmisiä, jotka ei yleensä selfieitä jaa. Arkiselfie-haaste on ollut erityisen kiinnostava, koska siinä ihmiset jakavat haasteen nimen mukaisesti arkikuvia eikä sellaisia, että ollaan tälläydytty varta vasten selfien vuoksi. Toki toiset meistä tälläytyy ihan arkenakin... Tässä kännykkäkameralla otettu arkiselfie, jonka otin väsynytrikkipoikkistresssaantuneessa tilassa ja kuumeessa ja ajattelin, että lataan sen näkyville, niin ihmiset tajuavat, miten riutunut olen. Ja höh, ihan virkeältähän minä tuossa näytän, mitä nyt silmät vähän lupattaa. Ehkä rakeinen kuva vähän valehtelee, mutta voin kyllä sanoa hyvinkin itsekeskeisesti, että tuosta kuvasta tuli hyvä mieli, kun en näyttänytkään niin pahalta kuin luulin ja siinä tilassa olisi pitänyt näyttää.

Selfiet eivät ole minulle edelleenkään mikään selviö ja arastelen niitä edelleen, kuten arastelen muutenkin valokuvissa olemista. Mutta nyt olen ryhtynyt suhtautumaan selfieihin vähän huolettomammin ja ajattelen, että todellakin on olemassa vain yksi minä ja olen ihan superihanan ainutlaatuinen! Haluan myös nähdä kuvia kavereistani ja ilahdun aina heidän selfieistään, joten jakakaas ahkerasti kuvia itsestänne, niin voin tykkäillä :)

Mitä sinä ajattelet selfieistä? Onko sinusta ihan luonnollista ja normaalia olla käsi ojossa ja ottaa omakuvia (minusta se on aina vähän hassua)?