Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää... Ainakaan somessa!

Latasin aamulla Facebookiin tällaisen kuvan ja arvuuttelin, että mikähän tarvike pakkauksessa on ollut. Kirjoitin vielä, että sitä ilman en pärjäisi. Olisitteko arvanneet, mikä tuikitarpeellinen esine on tuossa pakkauksessa on ollut?

No Omronin infrapunakuumemittari! Mittari ostettiin jo keväällä ystäväni suosituksesta ja silloin kaikessa tohinassa lykkäsin paketin jemmaan. Nyt kun siivosin, niin ajattelin heittää pakkauksen pois ja katsoinkin pakettia tarkemmin. Hieman huvituin nähdessäni tuon mielenkiintoisen muotoilun, johon en ollut keväällä kiinnittänyt mitään huomiota. Jos nyt ihan rehellinen olen, niin kyllä minä kaksi kertaa mietin, että onko tuo sittenkään kuumemittaripakkaus vai olenko vahingossa ostanut ihan jotain muuta ja sitä miehenikin ihmetteli :D 

Niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin härskin muotoisesta muovikotelosta voi lähteä kehittelemään syvällistä pohdintaa. Aloin pyöritellä mielessäni sitä, että kaikki ei todellakaan ole sitä, miltä näyttää. Tämänhän me kaikki toki tiedämmekin, mutta silti koen tärkeäksi asiasta muistuttaa ja kirjoittaa, koska niin helposti vaivumme omaan kuplaamme ja tarkastelemme asioita vain sieltä käsin. Saatamme helposti lähteä spekuloimaan kaikkea, olemme ennakkoluulojemme ja asenteidemme ohjaamia ja menemme monesti mukaan juoruiluunkin.

Aktiivisena somettajana olen pohtinut internet-maailman todellisuutta ja todenperäisyyttä ja sitä, miten me itse sitä luomme ja käsitämme. En lähtisi blogien ja Facebookin tai instakuvien perusteella tekemään ihmisestä mitään syväluotaavia päätelmiä. Jotain tietysti voi persoonasta päätellä julkaisujen perusteella, mutta on syytä muistaa, että nettiin laitetaan juttuja aina tietyn suodattimen läpi. Jokaisella meillä on omanlainen suodatin ja jotkut leväyttävät ihan kaiken esille ja toiset taas pitävät tiukan rajan yksityisyydessään. Jokainen paljastaa juuri sen verran kuin itse kokee tarpeelliseksi.

Minä olen joskus ajatellut, että haluaisin antaa itsestäni somessa vähän monipuolisemman kuvan kuin mitä nyt annan. Toisaalta taas juttujani on kommentoitu usein sanalla "monipuolinen" (ja yllättävä, mutta se on ihan toinen tarina). Sitä lähinnä mietin, että jos joku ei koskaan laita kuvia salilla käynneistään, niin se ei tarkoita, etteikö hän salilla kävisi. Ja jos joku lataa vain ruokakuvia, niin osaan kyllä ajatella, että hän tekee muutakin kuin syö. Minäkin teen ruokaa, urheilen, askartelen, käyn eri paikoissa ja teen vaikka mitä, mutta en raportoi joka asiasta sosiaaliseen mediaan. Toki olen tägäilystä innostunut uuden älypuhelimen myötä ja mielelläni jaan kuvia ja olen varsin innokas instailija. Hitsi, olisi pitänyt tänäänkin päivittää/instata, että oltiin vauvakerhossa! Ja että kävin Kodin ykkösessä! Ja että Tripptrappi on nyt kasattu! Ja että beagle söi vauvan maissinaksun jämän ja  nuoli kaupan päälle sitterin puhtaaksi (tuosta olisi ehdottomasti pitänyt ottaa video)! Ja että minulla meni maha illalla kuralle (selfien paikka!).

Sosiaalista mediaa on kritisoitu siitä, että se antaa valheellisen kuvan ihmisten elämästä. Minusta asia ei ole ihan niin. Some antaa kyllä jonkinlaisen kuvan, mutta se, miten sinä itse asioihin suhtaudut, määrittää enemmän kuin se, mitä muut jakavat. Jos olet köyhä ja sinulla ei ole varaa matkustaa mihinkään vaikka tahtoisit, niin tottakai ottaa päähän, kun kaverit latailee hulppeita reissuraportteja - alkaen kuoharilasillisesta lentokentällä. Se, miten muiden julkaisuihin suhtautuu, riippuu omasta mielentilastakin. Jos kaikki ahistaa, niin silloin ahistaa kaikki (aah, miten suurta viisautta!). Tarkoitan, että jos itsellä menee heikosti, niin toisten hehkutukset saattavat masentaa. Ja kun itsellä on hyvä fiilis, niin silloin suhtautuu muihinkin positiivisesti. Se, että kertoo omasta onnellisuudestaan ei ole minusta keneltäkään pois. Eikä se tarkoita sitä, että kaikki olisi välttämättä elämässä hyvin vaan joku voi haluta tuoda esille ne asiat, joista on iloinen. Minä ainakin tuolla tavalla kohotan omaa mielialaani ja haluan vetää muut mukaan kivaan fiilikseeni. Näin ei ole aina ollut ja joskus minulla meni niin kurjasti, että minulla ei ollut oikein mitään kivoja päivitysaiheita. Aika kamalaa, että elämä voi olla sellaista! Nyt olen hypännyt positiivisuudessani ihan uudelle tasolle, vähän niin kuin Super-Mario saavuttaa aina monimutkaisempia tasoja ja on aina vaan parempi. Olen viime aikoina ehkä joidenkin mielestä hehkuttanut onneani liikaakin ja elämästäni voi saada sen kuvan, että kaikki on onnellista ja auvoisaa. Ei ole. Ei todellakaan ole vaan minulla on kaikenlaisia hankaluuksia ja monimutkaisuuksia meneillään, mutta juuri siksi haluan nimenomaan keskittyä hyviin asioihin ja ammentaa niistä voimaa. 

Mielestäni se ei ole esittämistä eikä valehtelua, että haluaa jakaa vain tiettyjä asioita. Meillä jokaisella on ongelmia, vaikka niitä ei esille tuodakaan. Oletan, että meistä jokainen tajuaa, että someen laitetaan asioita valikoidusti. Minä en jaa yksityisasioitani kovinkaan tarkasti enkä pura pahaa mieltäni julkisesti. Sen sijaan haluan jakaa kivoja juttuja ja piristää ihmisten päivää ja kirjoitella vaikka ihan höpöhöpöjuttuja. Toki saatan kertoa, että olen kipeä tai että jotain vähän ikävää tai ärsyttävää tapahtui, mutta yritän välttää sitä, että lähtisin ruotimaan omaa pahaa oloani. Sen teen ystävien kanssa enkä todellakaan halua ryöpsäyttää suuria murheitani 150 Facebook-kaverin tai tuhansien blogilukijoiden märehdittäväksi. Toki nostan joskus elämän varjopuoliakin esiin, sillä "auringossa aina varjo seuraa kulkijaa". 

Myös ihan oikeassakin elämässä on niin, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Käsitämme helposti asioita väärin ja minäkin olen joskus joutunut omien ennakkoluulojeni uhriksi ja jälkeenpäin hävennyt ajattelutapaani. Omasta elämästänikin löytyy monta monituista esimerkkiä siitä, miten asiat on käsitetty väärin. Kotikylällä varsinkin... Olen ollut useasti menossa naimisiin jonkun kanssa, olen eronnut ja saanut lapsen vähintään yhtä useasti ja lapsen isäehdokkaaksikin on epäilty vaikka ketä, olen saanut potkut, muuttanut takaisin vanhempieni luokse ja joidenkin mielestä olen ammatiltani kokki tai sairaanhoitaja. Kertaakaan en ole sentään kuollut, mutta yksi kylän ukko on kuollut puheiden mukaan monesti ja edelleen hänessä henki pihisee! Jos ei tiedetä asioita, niin sitten keksitään ja kun joku kertoo totuuden, niin sitä ei uskota. #anttola

Joskus voisi kyllä olla hyväksi, että ihan oikeasti tietäisimme toisistamme enemmän. Silloin ei tulisi suuria yllätyksiä eikä tarvitsisi olettaa mitään. Koska oletuksiahan sosiaalinen elämä on täynnä ja kulissien takana voi olla meneillään mitä ihmeellisimpiä ja odottamattomimpia asioita. Ihmiset, joita olen pitänyt varakkaina, kärsivätkin taloudellisista ongelmista, täydellisenä pidetyllä parilla on meneillään hurja aviokriisi, joku voi sairastaa ilman, että hän siitä kertoo, joku suunnittelee ammatin vaihtamista, iloiselta vaikuttava ihminen voi ollakin masentunut. Mutta ei meidän tarvitsekaan tietää kaikkea ja jos kyse on ihmisistä, jotka ovat meille tärkeitä, saamme nuo asiat joka tapauksessa tietoomme. Minä taidan olla mestarisalailija, mutta haluan pitää tietyt asiat yksityisinä. Olen siitä kyllä vähän jopa kärsinytkin, mutta jotenkin vaan en koe omaksi jutuksi sitä, että huutelen asioitani pitkin kyliä. Olen kyllä joskus miettinyt, että julkaisen jonkin pamfletin, jossa teen selväksi koko elämäntarinani ja kolistan kaikki luurangot kaapista. Eipähän tarvitse kenenkään sitten enää pähkäillä yhtään mitään. Tosin elämäni on sellaista, että kaappeihin tungetaan aina uusia luurankoja ja pääkalloja, joten saisin olla julkaisemassa pamfletteja jatkuvasti! 

Kun olen julkaissut jotain somessa, niin olen miettinyt motiivejani ja kuvan tai tekstin arvoa ja huomioarvoa ja totuudenmukaisuutta (olenko esim. rajannut kuvista sotkuja pois). Kyllä, olen ottanut tämänkin asian liian syvällisesti ja vakavasti, mutta Instaan liittymisen jälkeen olen alkanut olla huolettomampi ja julkaisen kuvia, koska se on kivaa ja olen muutenkin muuttanut suhtautumistani sometteluun. Ehkäpä jossain vaiheessa innostun selfieistäkin! Täytyy kai ottaa mallia oppilailtani, ysiluokan tytöiltä, jotka ovat huulet töröllään ja suihkivat hiuslakkaa kesken kotitalosutunnin (älkää huoliko, Wilma-viesti lähtee kotiin välittömästi!). Instagramia on kritisoitu siitä, että siellä ei ole enää mitään aitoa. Onpas, ainakin minun instailuni ovat konstailemattomia ja jopa liian aitoja. Instassa (ja blogeissa) kun pitäisi olla valkosävyisiä kuvia, kauniita asetelmia, smoothiekulhoja ja luksuslaukku vähän silleen puolihuolimattomasti aseteltuna. Ja minä kuvaan mitä sattuu ja miten sattuu.

Miten sinä koet somemaailman aitouden? Asiasta on ollut viime aikoina paljon juttua ja tämä minun postaukseni oli vain yksi näkökulma enkä oikein itsekään tiedä, osasinko sanoa mitään järjellistä. Oletko sinä kohdannut tilanteita, joissa elämästäsi tai asioistasi on luultu jotain ihan muuta kuin mitä ne todellisuudessa ovat?