Pistetäänpäs nyt kaikki muotitietoiset (ja toki muutkin) testiin! Kuka rohkenee lähteä veikkaamaan, onko asuni halpahallikamaa vai luksusta? Vaatteiden laadun ja alkuperän kun pystyy kuulemma näkemään päällepäin ja monet kalliita merkkivaatteita kannattavat ihmiset toitottavat suureen ääneen sitä, että he kyllä pystyvät tunnistamaan laadukkaan vaatteen kilometrin päästä ja että halpisvaatteet näyttävät niin rutkuilta, että he eivät ilkeäisi sellaisia päällensä pistää. Nyt haluan testata tuota (liian) usein kuultua väitettä. Pystyykö luksusmuodin erottamaan halpahallimuodista, jos logoja ei näy? Minä väitän, että ei pysty.
En selittele asusta enempää vaan pyydän veikkaamaan vaatteiden ja asusteiden alkuperää. Katsotaan, millaisia tuloksia tästä empiirisestä tutkimuksesta saadaan! Blogiani seuranneet ja muuten minut tuntevat ihmiset tietävät, mistä hankin vaatteeni ja toivon, että kukaan tuttu ei paljasta vaatteiden alkuperää, jotta tämän "tutkimuksen" objektiivisuus säilyy. Toki jotkut vaatteet ovat blogissa vilahdelleetkin.
Kyseessä ei ole siis kilpailu eikä arvonta vaan ihan mielenkiinnosta pistin itseni likoon ja näpsin pitkän päivän jälkeen narsistisen kunnon bloggaajan tavoin selfieitä eteisen peilin ääressä, jotta pääsette arvuuttelemaan vaatteiden, asusteiden ja korujen alkuperää ja myös hintaa. Kuka uskaltaa heittää villejä veikkauksia?
Hmm. Vaikea tehtävä! Sanoisin että takki on todennäköisemmin halpakamaa, koska hihan istutus voisi olla paremmin tehty. Se vetää hiukan saumoihin, tai sitten johtuu vaan siitä että olan leveys on liian pieni. Hameesta en oikein osaa sanoa, pitäisi nähdä ehkä viimeistely sisältäpäin kuten takistakin vuori ja miten se on ommeltu. Mut tosi vaikea tehtävä! Menikö metsään? :D
VastaaPoistaPostailen ensi viikolla aiheesta ja sitten nähdään, miten metsään meni ;)
PoistaHuivi, kello ja ehkä sukkahousut vaikuttaa laatukamalta, mutta muut vaikuttaa markettitavaralta? Itsekin mietin tuota takin materiaalia ja istuvuutta ja hame näyttää ryppyyntyvän, joten se ei varmaan ole hirveän kallis.
VastaaPoistaVarmaan meni iloisesti metsään, kellohan voi olla korukellokin ja halpaliikkeistä saa kauniita huiveja ja takeissakin on muita istuvuuksia kuin se klassinen tiimalasivyötärö, myös ja varsinkinluksusmerkeillä.
Mutta tästä asiastahan on ollut yhdessä suosikkiohjelmassani Gok's Fashion Fixissä. Siinä Nätti Nakuna -sarjan Gok Wan teki joka jaksossa muotinäytökseen asukokonaisuuksia halpaliikkeiden vaatteista ja hänen kilpailijansa puolestaan luksusliikkeiden, ja sitten katsojat saivat arpoa kumpi oli luksusta ja kumpi halpaa. Aina kun Gokin asuja veikattiin luksustuotteiksi, hän voitti :)
Harmittaa, että sarja lopetettiin, oli aiivan loistava inspiraatio siihen miten voi yhdistää halpaa ja kallista kauniiksi kokonaisuudeksi ja miten poimia halvoista ne parhaat, joilla saa luksustyylisen kokonaisuuden.
Gok on huippu! Oon jotain Gokin ohjelmia katsonut, mutta en muista tuollaista formaattia... Tai sitten tää mun idea on just sieltä, siis että en muista, mutta on jäänyt alitajuntaan :) Tän koko jutun idea on kyseenalaistaa muotia, hintoja, luksusta ja käsityksiä ylipäätään ja hymyssä suin olen näitä kommentteja lukenut... Jännää päästä paljastamaan vaatteiden alkuperä :)
PoistaKun asetat kysymyksen noin, niin veikkaisin kaiken olevan halpaa. Mutta, jos "luksusta" on joukossa niin ehdotan niiden olevan paita, sukkahousut ja ehdottomasti huivi. Koruihin en osaa ottaa kantaa. Farkkuhame ja jakku voisi sitten edustaa edullisempaa vaatetta tässä kokonaisuudessa. :)
VastaaPoistaNäissä mun jutuissa on otettava huomioon savolainen kierous :) Saattaa siis olla, että kysymyksenasettelu on liian johdatteleva, tai sitten ei :) Se selviää ensi viikolla!
PoistaKaula- ja rannekoru eivät näytä kalliilta. Kello näyttäisi olevan Michael Korsin, mutta sitä ei voi kuvan epätarkkuuden vuoksi sanoa varmaksi. Laatukellonhan tunnistaa viimeistään kokeilemalla: paino, viimeistely ja mahdollinen kilinä ja kolina erottavat halpishelyn laatukellosta.
VastaaPoistaHuivi näyttää laadukkaalta, mutta hyviäkin (esim. kaunispintaisia viskoosihuiveja) saa onneksi aika edullisesti.
Takki on kivan mallinen, mutta kovin laadukkaalta se ei näytä. Kangas jää ryppyyn tavalla, jota esim. villakangas ei tee. Veikkaisin, että se on polyesteria.
Hameesta ei osaa sanoa juuta eikä jaata. Se on aivan irrallinen muusta kokonaisuudesta ja on rypyssä, mutta esim. pellava rypistyy aina, olkoon minkä merkkiseksi tahansa kaavoitettu, ommeltu ja nimetty. Vyötäröä ei näy lainkaan. Samoin paidasta näkyy vain etuosa. Ihan tyylikkään oloinen vaate rusetteineen, mutta mallista ei näy tarpeeksi, että osaisin arvioida.
Vaatteista voisi olla vähän paremmat kuvat, myös lähikuvat materiaaleista. Muuten tämän postauksen idea on hauska!
Arvaa harmittaako, etten saanut tarkkoja kuvia? :( Minulla kun ei ole ketään kuvaajaa, niin on pakko itse räpsiä kuvia ja vaikka minulla on olevinaan hyvä kamera, niin hämärässä eteisessä ei tule kovin hyvää jälkeä. Hameen ryppyisyydestä täytyy mainita, että olin istunut kokouksessa hame päällä... Mutta ikävältähän tuo ryppyisyys näyttää ja on varma, että en laita hametta kesällä esim. automatkoille.
PoistaNyt kun mainitsit tuon, että hame on irrallinen muusta kokonaisuudesta, niin se alkoi näyttää itsestäkin siltä! Ja niin kun minä pukiessani ajattelin, että piristän kerrankin mustaa asua kirkkaammalla hameella, johon soinnutan kengät, laukun ja kaulakorun. Mutta makuasia kai tuokin.
Vyötäröä ei näy lainkaan, koska sellaista minulla ei ole vaan joudun peittelemään mahaa ja raskaudesta jääneitä kiloja.
Paljastuspostaukseen otan tarkat lähikuvat materiaaleista, niin päästään pureutumaan aiheeseen syvällisemmin :)