Superyllätys kuin elokuvasta

Olen pökerryksissä. Minut, joka aina kehuskelen sillä, että tiedän asioita ennakolta, on yllätetty täysin! Mutta miten näin pääsi käymään...?

Ystäväni oli tulossa meille kylään. Hän viestitti minulle muutama viikko sitten, että hän tulee serkkunsa luokse Jyväskylään. Mietin, että mikäs serkku hänellä täällä mahtaa asua, mutta en kuitenkaan pähkäillyt asiaa sen enempää. Kyselin silti, että missäpäin Jyväskylää serkku asuu, että kun täällä on rallit ja voisin neuvoa ajoreittejä ruuhkien välttämiseksi. Ystävältäni tuli omituisen lyhyt ja kiertelevä vastaus, joka oli mielestäni jopa vähän tyly ja meinasin ihan närkästyä, mutta ajattelin, että hän on ehkä vain kiireinen.

Lauantaina ystäväni sitten tuli... Menin avaamaan rappukäytävän alaoven, halasin häntä ja sitten hän viittilöi jotain ja tajusin, että hänellä on joku mukanaan. Sekunnin sadasosassa kerkesin ajatella, että sieltä tulee koko perhe, mutta esiin astuikin kaksi muuta ystävääni! Iiiiik! olin niin hämmästynyt, riemastunut ja liikuttunut, että kävin melkein itkemään. Minulla meni aika monta tuntia sen tajuamiseen, että kolme kaverusta ilmaantui ihan yhtäkkiä ilahduttamaan minua.

Heillä oli tuomisinaan tuliaisia, kukkasia sekä kaikenlaista herkkua ja tietysti minä arvelin, että istumme iltaa ihan kotosalla. Sekin olisi ollut mukavaa, mutta koti-illan sijaan sain luksuselämyksen, sillä meille oli varattu pöytä ravintola Pöllöwaarista. Pöllöwaari on mielestäni Jyväskylän paras ravintola ja olen keväästä asti puhunut, että haluan sinne syömään ja päätin jo, että hiiskatti vie, menen vaikka itsekseni jos en saa ketään mukaan.

Pöllöwaari on fine dining-ravintola ja sen maine on tunnettu myös Jyväskylän ulkopuolella eikä suotta. Fine dining on käsite, joka saa monen ruokarahvaan karvat nousemaan pystyyn, mutta haluan painottaa, että fine dining ei ole (aina) älytöntä ökyilyä vaan hintaero perusravintolaan* verrattuna ei välttämättä ole suuri. Pöllöwaari on "hienosto"ravintolaksi todella edullinen ja kalliin ravintolan maine on vain urbaanilegendaa.
*Perusravintolalla en tarkoita ABC: tä enkä Buffaa, ne kun eivät minun kategoriassani mene edes ravintolamääritelmän alle.

Hyvän ravintolan tunnusmerkkinä on asiantunteva ja mukava palvelu ja hovimestari tarinoikin viineistä auliisti ja oli kiva kuunnella, mistä ruoan kanssa tarjottavat viinit ovat peräisin. Toinen paremman ravintolan tunnusmerkki on ns. tervehdys keittiöstä eli aterian alussa tarjottava miniannos, joka on usein jotain keittoa. Meille tarjoiltiin samppanjalla kuohkeutettua sienikeittoa ja jopa minä, joka en sieniä syö, nautiskelin samettista keittoa suu muikeana.

Alkuruoaksi minulla oli Ankka & omena, sipuli & hasselpähkinä, josta pyysin allergikkona jättämään pähkinän pois ja se onnistuikin hyvin, sillä pähkinä oli vain keksinä. Fine dining -paikoissa on se hauskuus, että koskaan ei tiedä, missä muodossa aineososat lautasella ovat. Olin arvellut, että ankka on jotain kypsää paistintapaista, mutta lautaselleni olikin aseteltu myös ankan maksaa ja ankkatartaria Tartari! Herraisä! Sehän on raakaa. Ensimmäinen ajatus annoksen nähtyäni oli, että onkohan raa'an ankanlihan syöminen riski ja selasin mielessäni "Ruokamyrkytykset"- kirjaa, mutta koska en löytänyt siitä oikeaa kohtaa, niin popsin raakaa ankkaa menemään. Sipulin kanssa se upposi oikein mainiosti, mutta täytyy tunnustaa, että inhoan kaikkia suussa nuljuavia ruoka-aineita.

Pääruokana oli "Härkä & sipuli, puikulaperuna, viherpippuri, portviini" ja voi taivas, mitä makujen sinfoniaa sekin oli! Jokainen suupala oli nautinto! Kypsyysaste ei olisi voinut olla täydellisempi enkä tämän jälkeen mene satavarmasti mihinkään ketjuravintolaan syömään känttypihviä (ei sillä, että olisin niissä ikinä pihvejä lautaselleni valinnutkaan). Syön harvoin kokolihaa, koska se on lähes aina pahaa, mutta nyt uskalsin ottaa härkää sarvista (haha, miten nokkela kielikuva!) ja täytyy sanoa, että en muista, milloin olisin noin maukasta lihaa syönyt. Tosin mietin, että onkohan liha kotimaista vai ulkomaista ja jotain epäeettistä antibioottilihaa, mutta päätin kerrankin unohtaa pohdinnat ja vain nauttia!

Scampi & canneloni, jokirapu, omena tilli ja taustalla Kyyhky & kukkakaali, selleri, karviainen & rakuuna. Kyyhkysannoksen meinasin minäkin ensin ottaa, mutta päädyin sitten härkään. Annokset ovat kuin taideteoksia. Syömisessä mielihyvä syntyy myös esteettisestä nautinnosta.

Ateria oli niin täyttävä, että en jaksanut enää syödä jälkiruokaa ja harmitti vähän, koska jälkiruoka-annokset olivat houkuttelevia ja kuulemma taivaallisia. Tässä kaverin lautaselta kuvattu Valkosuklaa & ananas, mango, marenki.

Hirveästi en jaksanut syömättä jäänyttä jälkiruokaa harmitella, sillä  jääkaapissa odotti ystävieni tuoma Ramin konditorian sitruunamoussekakku. Ramin konditoria oli kuulemma ollut voittaja telkkarissa käydyssä leipomokisassa (korjatkaa, jos olen väärässä) enkä ihmettele. Kakku oli niin täydellinen kuin vaan voi olla! Sitruunamoussea ja kirpsakkaa sitruunatahnaa ja päällä marenkikuorrutus. 

Kun neljä ruokafania kokoontuu, niin voi olla varma, että joku on aina leiponut jotain, ihan vaan kokeillakseen uutta reseptiä. Saimme tällä kerralla maistaa parmesaanikakkua, joka on siis suolainen kuivakakku. Tätä vähän erilaisempaa suolaista herkkua täytyy itsekin leipoa joskus.

Tämä meni nyt lähinnä ruokahehkutukseksi koko postaus, mutta minkäs teet, kun kaveriporukassa on 4 naista, jotka elää syödäkseen (jotkut kun syö elääkseen) ja kokoontumistemme pääasia on juoruilun ja naururätkätyksen lisäksi aina erilaiset herkut. Tapasimme tyttöporukalla vielä sunnuntaina ja kuten aina, on hirveän haikeaa sanoa heipat, koska haluaisimme jatkaa hauskoja juttuja ja maailmanparantamista. Oma maailmani on aina parempi paikka sen jälkeen, kun on saanut viettää aikaa ja ikimuistoisia hetkiä rakkaiden ystävien kanssa. Tänään kun ei ole ollut mikään paras mahdollinen päivä, olen saanut hymyn huulille muistelemalla viikonloppua, ammentanut siitä voimaa ja ollut ylikiitollinen elämääni piristävistä kamuista. Erityisesti minua hymyilyttää ajatus siitä, miten minut yllätettiin ja nyt jäi kytemään ajatus, että haluan joskus vielä yllättää jonkun vastaavalla tavalla.

Onko sinua koskaan yllätetty ja jos on niin miten? Vai kuuluvatko yllärit vain jenkkileffoihin?