Opettajan toukokuu

Elokuussa opettajanhuone täyttyy päivettyneistä ja intoa sekä ideoita puhkuvista kansankynttilöistä, jotka raapustavat kalentereihinsa lukujärjestykset ja tulevan lukuvuoden tärkeät tapahtumat: VESOt, kokoukset, tiimityöskentelytapaamiset, teemapäivät, tanssiaiset, joulujuhla, päivätyökeräys (ent. taksvärkki), vappurieha... Lukuvuosi näyttää pitkältä ja oi ihana toukokuu häämöttää kaukana jossain - liian monen kahvikupin, Wilma-merkinnän ja kasvatuskeskustelun päässä. Sitten kuin varkain koittaa kevät ja vappu. Päähän painetaan ylioppilaslakki, hieman jo painuneen sävyinen ja mielessä välkähtää hauskoja muistoja opiskeluajoilta. Kuinkas kauan niistä onkaan? Kaksikymmentä, kolmekymmentä vuottako peräti?

Lumet lähtivät keväällä kuin vaivihkaa - kai ne sulivat silloin, kun työpöydälle kasaantui nippu oppilaiden vihkoja tarkistettavaksi jaksoarviointeja varten. Olisikohan järvestä lähteneet jäät silloin, kun koepinot kasvoivat korkeuksiin? Yhtäkkiä puihin puhkesi lehdet ja orastava vihreys alkoi kuiskutella tulevasta kesästä. Toukokuu. Oppilaat ovat askarrelleet ruokalan seinälle aamukamman, jota myös opettajat vilkuilevat tarjottimiensa takaa. Päivät käyvät vähiin, mutta työt eivät. On kiire saada kaikki työt tehtyä ennen kesälomaa, jotta  ei tarvitsisi  käyttää loman ensimmäisiä päiviä papereiden järjestelyyn.

Toukokuun viimeisellä viikolla oppilaat ovat malttamattomia. Ei millään jaksettaisi katsoa enää yhtään videota, koska videoiden katselu on kärsinyt inflaation, niitä kun voi katsella omista älykännyköistä. Pulpeteilla lojuu kyynärvarsia ja otsia, kuuluu kyllästyneitä huokauksia, joku yrittää rapistella salaa karkkia repustaan. Luokan sälekaihtimet luovat harmaan tunnelman sulkiessaan auringonpaisteen ulos. Screenillä pyörii elokuva, jota kaikki ovat halunneet katsoa, mutta joka ei enää jaksakaan kiinnostaa. "Mennään ulos! Jooko ope, pliii-iiiis!?", mankuvat oppilaat vuorotellen. Opettaja raapii päätään ja pohtii, että tohtisiko sitä poiketa suunnitelmasta ja lähteä raittiiseen ulkoilmaan. Kun hän on keksinyt riittävän pedagogisen perustelun ulkona pidettävälle oppitunnille, niin koko porukka - opettaja etunenässä - kirmaa pihalle.

Kellon soidessa välitunnin alkamisen merkiksi, piha täyttyy oppilaista ja onkin vallan merkillistä, että oppilaita ei tarvitse pakottaa ulos välitunnin viettoon. Opettajatkin lähtevät välituntivalvontaan mielellään, vaikka kissa ja hiiri -leikki koulun alueelta poistuvien oppilaiden kanssa onkin vilkastunut. Mutta kukapa ei haluaisi lähteä ostamaan jäätelöä, kun tuntuu kesältä? Välitunnin jälkeen rehtori huomauttaa muutamalle tytölle säädyttömän lyhyistä hameista ja siitä, että koulun pihalla ei saa ottaa aurinkoa rintaliivisillään. Opettajanhuoneessa moititaan vanhempia, jotka antavat lastensa pukeutua räävittömästi.

Kun ysien päivä on vietetty ja muutkin lukuvuoden viimeisen viikon erikoisaktiviteetit rymistelty läpi, niin valkenee aamu, jolloin kodeissa kiharretaan tyttöjen hiuksia ja oiotaan poikien valkoisten paitojen kauluksia. Kevätjuhla! Liikuntasalin ovelle on aseteltu koivuja ja vaikka koivujen kuuluisi koristaa myös salia, niin allergikkojen vuoksi niitä ei sisälle tuotu. Tänäkin vuonna kiisteltiin opettajankokouksessa kovaan ääneen siitä, miten suuren riskin koivut allergikoille aiheuttavat ja päädyttiin siihen, että koivut jäävät ulos, sillä kukaan opettaja ei jaksa vastata enää yhdenkään vanhemman kyselyyn siitä, miksi hänen lapsensa allergiaa ei ole huomioitu.

Aamulla salissa hyörii  vahtimestari, joka kantaa vielä muutamaa ylimääräistä tuolia. Musiikinopettaja tarkastaa laitteiden toimivuuden ja heittää mikrofonin ääressä puujalkavitsin. Apulaisrehtori pasteeraa pikkutakissaan ja yrittää näyttää siltä, että tekisi jotain tärkeää. Opettajanhuoneeseen kerääntyy puolijuhlavasti pukeutuneita naisopettajia, jotka eivät tarvitsisi poskipunaa, sillä kasvot rusottavat innostuksesta. Hymyt ovat herkässä ja tunnelma yhtä kupliva kuin illalla korkattavissa kuoharipulloissa. Kevätjuhla on joka vuosi yhtä odotettu ja aina yhtä innokkaasti sitä järjestetään. Lukuvuoden viimeinen rypistys.

Kun sali on täynnä jännittynyttä puheensorinaa, kun vanhemmat reunustavat salin seiniä ja opettajat ovat asettuneet paikoilleen (puheliaiksi tiedettyjen oppilaiden väliin), niin valot sammuvat ja juhla alkaa. Opettajat huokaisevat äänettömästi. Taas yksi lukuvuosi takana - miten se menikin niin nopeasti? Kun lukuvuoden aikaisia onnistumisia ja haasteita on puitu puheissa, kun on esitetty näytelmät ja laulettu maakuntalaulu ja Suvivirsi ja kun rehtori on toivottanut kaikille hyvää kesää, on vapauden aika.

Seitsemäsluokkalaiset eivät näytä enää alakoululaisilta vaan ovat puhjenneet murkkukukkaan. Yhdeksäsluokkalaiset, lapset, mutta silti jo olevinaan aikuiset pitelevät käsissään päättötodistusta ja ruusuja. Äitien ja isien silmissä loistaa ylpeys - yksi etappi lapsen elämässä on saavutettu. Luokanvalvojat huokaisevat helpotuksesta, omituinen keveyden tunne rinnassaan. Koulun pihalla halaillaan hellästi, jätetään jäähyväisiä tai sanotaan vaan heipat. Pitkä poika tummassa puvussa sytyttää suurieleisesti tupakan erityisopettajan nenän edessä, juuri koulun rajan ulkopuolella. Erityisopettaja toruu, mutta hymyilee, tietää, että alaikäinenhän tuo kolli on, mutta tässä nyt poliiseja ruveta soittamaan. Kolme vuotta niitä tupakkamerkintöjä kirjattiinkin ylös ja silti se ryökäle polttaa edelleen. 

Opettajanhuoneessa rapisee sellofaani ja paperikassit. On saatu kiitokset tärkeästä työstä. Hyvä, että edes kerran vuodessa. Koulun käytävät hiljenevät vähitellen ja parkkipaikka tyhjenee autoista. Kesäloman alkajaisiksi joku opettaja jakaa taas Facebookiin sketsin siitä, miten Hitler kuulee opettajien kesälomasta ja pari kollegaa linkittää klassikon kansakoulunopettajan kesäpäivästä ja tykkäyksiä satelee. Ammatinvalintakysymys.

Kesä näyttää loputtoman pitkältä ja kalenterissa on vain muutama merkintä. Suurin osa päivistä voisi kulua ihanassa joutilaisuudessa - ainakin teoriassa. Kunnes elokuussa taas tavataan ja taivastellaan, miten se kesä hujahtikin kuin nokkosperhosen siivenräpäys.