Kun työterveyslaitoksen lääkäri maton sisäilmasairaiden alta vetäisi

Tiedättekö mitä? Minä olen ihan oikeasti sairas. Ihan siis todella, en silleen leikisti, en huomiota kerjätäkseni, en diivaillakseni, en ole keksinyt itselleni mitään omituista diagnoosia enkä ole halunnut hankaloittaa elämääni kehittämällä sairauteni.

Minä olen sisäilmasairas. 

Olen ollut sairas jo vuosia, jo kauan ennen kuin itse tajusin, mistä on kyse. Ei ole ihmekään, että sairauteni ymmärtäminen on muille vaikeaa, koska se oli itsellenikin. Joudun jatkuvasti tolkuttamaan ihmisille, mistä sairaudessani on kyse. Olen tottunut siihen, että homealtistustani vähätellään ja mitätöidään, mutta teen ärhäkästi selväksi, että kenelläkään ei ole oikeutta väheksyä sairauttani, joka vaikuttaa joka ikiseen päivääni koko loppuelämäni ajan. Olen nyt kohtalaisen ja jopa ihmeen terve, mutta vakava homealtistus ja vuosikausien sairastaminen on aiheuttanut sen, että elämässäni tulee aina olemaan tiettyjä rajoitteita ja kehoni ei toimi ihan normaalisti. Arjessa sairauteni näkyy muun muassa siten, että minun on pakko vältellä tiettyjä rakennuksia, jotta en saisi oireita ja sairastuisi. Ruokayliherkkyyteni ovat lisääntyneet ennestään ja kun kärsin vielä ärtyvän suolen oireyhtymästä ja raskausdiabeteksesta, niin monipuolisen ruokavalion koostaminen on aikamoista temppuilua. Kuulun monikemikaaliyliherkkyyteen sairastuvien riskiryhmään ja viime vuosina olen huomannut, että reagoin kehollani erilaisiin hajuihin ja materiaaleihin ja kosmetiikalle sekä lääkkeille reagointi on pahentunut. Olen kirjoittanut sisäilmasairastamisestani täällä, joten en ala nyt kirjoittamaan kaikkea uusiksi, koska tämän postauksen pointti on ihan toinen.

Sisäilmasairauden vaikutus arkeen on vakava ja todellinen, mutta minä olen siinä mielessä onnekas, että kykenen elämään lähes normaalia elämää. Aina siihen asti, kunnes jossain on tarjolla homejuustoa ja henkeni alkaa vinkua. Tai kun vieressäni on homeelle haiseva ihminen ja silmiäni alkaa kutittaa ja minulle tulee huono olo ja sitten olenkin sängynpohjalla pari päivää. Tai kun menen johonkin kauppaan ja alan yskiä vimmatusti. Joudun kuuntelemaan jatkuvasti väheksyviä kommentteja tyyliin "homettahan on joka paikassa". Onhan sitä toki, mutta home ei kuulu rakennuksiin eikä minun jääkaappiini eikä ihmisten vaatteisiin. Viime syksynä pari oppilasryhmää sai todistaa sitä, kun altistuin ruokatarvikkeessa olleelle homeelle. Ajattelin, että enhän minä nyt reagoi millinkokoisiin hometäpliin! Hetkisen kuluttua päässäni sumeni, alkoi näkyä vilkkuvia kuvioita, minulle tuli huono olo ja aloin sopertaa. Erittäin tuttuja oireita, jotka ilmenevät homealtistuksen jälkeen ja jota aivosumuksi (brain fog) kutsutaan.

En tiedä ketään, joka hysterisoisi homeasialla. Sen sijaan olen nähnyt paljon ihmisiä, jotka tiettyyn rakennukseen tultuaan joutuvat kääntymään pois, koska he ovat tukehtua tai saavat anafylaktisen sokin. Syy-yhteys tietyn rakennuksen ja oireilun välillä on monesti päivänselvä. Monilla koululaisilla ja työssäkäyvillä oireet helpottavat lomilla ja viikonloppuisin, mutta silti lääkärit ja esimiehet eivät suostu tunnustamaan, että oireilu voisi johtua rakennuksessa oleskelusta. Minäkin jouduin vuosia jankkaamaan eri lääkäreille, että saan oireita tietyissä tiloissa. Oireeni pistettiin vaativan ammattini ja stressin piikkiin, kirjoitettiin masennuslääkereseptiä, veikattiin jatkuvaa flunssaa, huonoa ruokavaliota, liikunnan puutetta, vihanneksia, keliakiaa, jauhopölyallergiaa, eläinallergiaa ja huomioitiin kaikki muu paitsi se, että oireet johtuisivat rakennuksesta, jossa jouduin olemaan. Kun pääsin tuosta rakennuksesta pois, niin krooninen oireiluni katosi ja minulle aukesikin ihan uudenlainen, terveempi elämä. Eikö olekin kerrassaan merkillistä? :)

Sisäilmasairaat/homealtistuneet yrittävät epätoivoisesti saada kanssaihmisiä ymmärtämään, miten vakavasta asiasta onkaan kyse. On väsyttävää yrittää jatkuvasti selittää omaa sairauttaan ja kokea olevansa aika yksin. Onneksi vertaistukiryhmät esim. Facebookissa tarjoavat apua ja tietoa, mitä ei muualta saa. Järjestöistä esim. Terve Sisäilma ry ja Homepakolaiset ry tekevät hyvää työtä edistääkseen potilasasioita ja huudamme hurraa-huutoja, kun jossain asiassa tulee pienikin edistys. Tai kun joku sisäilmasairas tapaa lääkärin, joka tunnustaa sairauden olemassaolon. Minulla on viime aikoina ollut edes hitusen verran positiivinen käsitys siitä, että homeoireilua ja koulujen sisäilmaongelmia on alettu ottaa vakavammin ja minäkin olen kohdannut enemmän ymmärtäväisiä kuin ymmärtämättömiä ihmisiä.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan? Sitten tuli Sainio! Markku Sainio. Työterveyslaitoksen lääkäri, jonka mielestä sairautemme on hyvin pitkälti korvien välissä. Tietysti me kaikki tiedämme, että stressi lisää kaikkia vaivoja ja sairauksia ja jos on sairastunut pitkään vaikka työpaikallaan tai menettämässä kotinsa homeen vuoksi, niin korkea stressitaso ei ainakaan fyysistä oloa paranna. Sainio vetoaa siihen, että herkät ihmiset, naiset, migreeniä sairastavat ym,. reagoisivat herkemmin, koska aivot ovat jo valmiiksi ylivirittyneessä tilassa. Kuulostaa vähän samalta kuin se, että 1800-luvulla väitettiin naisten sairastavan erityistä hysteriaa. Toivon, että joku osaisi vastata kysymykseeni siitä, että mistä mahtaa johtua, että kun en edes tiedä, että jossain paikassa on hometta, niin saan oireita? Kun menen vaikka oikein iloisella mielellä juhliin enkä uhraa ajatustakaan homeelle, niin kohta lähdenkin keuhkot vinkuen kotiin. Ja joskus käy niin, että kun olen satavarma, että jokin rakennus on minulle epäterveellinen ja menen sinne, niin en saakaan oireita, vaikka nimenomaan Sainion teorian mukaan minun pitäisi oirehtia jo pelkän stressaamisen vuoksi. Ja osaako joku, vaikka Sainio, selittää sitä, että mistähän johtui, että oireilin systemaattisesti tietyissä tiloissa jo kauan ennen kuin olin kuullut sanaa sisäilmaongelma tai homealtistus? Ja mistä johtuu se, että myös pienet vauvat, joilla ei ole ymmärrystä näistä asioista, oireilevat?

Sainion mukaan omalla ajattelulla voidaan vaikuttaa oireiden jatkumiseen tai vähenemiseen. Hänen mukaansa positiivinen ajattelu parantaa enkä minä tätä täysin kiistäkään, koska yleisesti tiedetään, että kiitollisuuden ja onnellisuuden kokeminen vaikuttaa mielialan lisäksi hormonipitoisuuksiinkin, mutta positiivinen ajattelu ei valitettavasti paranna homealtistustani. En tiedä, olenko ymmärtänyt väärin, mutta Sainion "oppien" mukaan voisin sanoa jokaiselle flunssaa tai mahatautia sairastavalle, että ajattele positiivisesti, niin tauti katoaa! Kroonisesti sairaille, vaikka reumasta kärsiville tepsii sama homma, eikö vaan?

Sainio korostaa liikunnan merkitystä ja toki me kaikki tiedämme senkin, että liikunta on jokaisen ihmisen hyvinvoinnille ehdottoman tärkeää. Minä olen liikkunut aina paljon, mutta miten kävikään, kun sairastuin sisäilmasta...? Minulla oli niin helvetillisiä kipuja koko kehossani, että en enää pystynyt harrastamaan liikuntaa. Lantion ja alaselän alue tuntui olevan kuin tulessa ja sanonta, jota olen käyttänyt, on "joka ikistä soluani särki kaulasta alaspäin". Pelkät arkiaskareet tekivät kipeää ja paistinpannun nostaminen korvensi kättäni niin, että jouduin haukkomaan henkeä. Henkeä, joka ei kulkenut tukkoisten keuhkojeni läpi. Koska keuhkoni eivät toimineet kunnolla, lihakset menivät maitohapoille lähes välittömästi, kun lähdin kävelemään. Pieniä kävelylenkkejä tein tuskasta huolimatta ja urhoollisesti pyöräilin työmatkoja, mutta liikunta tuntui vain rasittavan kehoani. Ihmiset, jotka eivät ole tuota kokeneet, eivät voi ymmärtää mitä tarkoitan. Siksi väänsinkin itkua liian monesti, kun joku urpo tuli sanomaan, että lähde vaan rohkeasti lenkille, että liikunta tekee hyvää. Ei tehnyt vaan lisäsi kipuja ja rasitusta ja tulin entistä sairaammaksi.

Pahinta, mitä Sainio on nyt sanonut on se, että homeille pitäisi siedättyä. Minussa on tieteilijän vikaa ja minua kiinnostaa suunnattomasti, miten siedätys tapahtuu. Miten voidaan siedättyä turvallisesti ilman, että otetaan suuria terveysriskejä? Koska home aiheuttaa minulle vakavan myrkytystilan ja toimintakyvyttömyyden, josta toipuminen kestää pitkään. Monet tietämättömät tokaisevat, että siedättyyhän koirillekin. Koira-allergia ja hometoksiineille (=myrkyille) reagoiminen on kaksi ihan eri asiaa. Enkä minä sitäpaitsi siedäty pähkinöillekään niitä syömällä! Tunnen lukuisia ihmisiä, itseni mukaan lukien, jotka ovat joutuneet olemaan sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa ja sairastuneet aina vain pahemmin. Siedättymistä ei ole siis tapahtunut. Nyt kun luotettavana pidetty taho, TTL: n edustaja, on laukonut siedätysmielipiteitään, niin arvatkaa onko minun entistä vaikeampi saada ihmisiä ymmärtämään, että homeille ei vaan siedäty? Ja että sairauteni ei ole psykosomaattista vaan sille on selkeä ja konkreettinen syy.

On myös erittäin ikävää, että tuon yhden uutisen ja yhden ihmisen näkemysten perusteella lääkärit ja esimiehet ovat nyt välittömästi alkaneet esittää siedätystä faktana ja käskeneet työntekijöitä painumaan takaisin töihin ja välttämään välttämiskäyttäytymistä. Eli minunkin pitäisi vaan rohkeasti käydä eräässä marketissa, siitä huolimatta, että henkeni salpautuu siellä ja sen jälkeen pitäisi kestää saatanalliset lihassäryt, kuume ja muu viikkokausia jatkuva sairastelu. Jokaisen sisäilmaongelmista kärsivän koululaisen tulisi siis vain olla kipeänä homekoulussaan, jotta he siedättyisivät. Ikävä kyllä siedättymisen sijaan seurauksena on liian usein jatkuvat tulehdukset ja krooniset sairaudet kuten astma tai kilpirauhasen toimintahäiriöt ja ekstrabonuksena monikemikaaliyliherkkyys.

Tässä lopuksi linkki YLE:n uutiseen, joka aiheutti aikamoisen kalabaliikin meidän sairastuneiden keskuudessa. Mielenkiintoiseksi koko jutun tekee se, että Terve Sisäilma ry vaati YLEltä puolueettomuutta uutisointiin, mutta YLE ei edes julkaissut TeSin vastinetta. Tässä linkki Terve Sisäilma ry:n laatimaan tiedotteeseen, jossa asiaa käsitellään. Sisäilmasairaana vaadin tiedotusvälineiltä puolueetonta journalistiikkaa ja kanssaihmisiltä väheksymisen lopettamista!