Selostus uudenvuoden juhlista ja hoikistavasta mekosta

Miten minulle käy nykyisin aina niin, että kun lähden juhlimaan, niin olen nukkumassa vasta klo 04.30? Se taitaa olla merkki siitä, että kekkerit ovat niin kivoja ja aika rientää niin, ettei malta lähteä ajoissa kotiin. Uutta vuotta vastaanotettiin hyvässä, joskin määrällisesti pienessä seurassa, mutta laadullisesti sitäkin paremmassa. Iltaan kuului kaikki se, mitä uudenvuodenaattoon perinteisesti pitääkin kuulua.

TINAT

"Tinat" valettiin sokerista ja tinatinoja en olisi valanut mistään hinnasta niiden myrkyllisyyden ja epäekologisuuden takia ja suosittelen kaikkia muitakin unohtamaan myrkkytinat ja siirtymään sokeriin. Sokeri sulatettiin pannulla ja pannua kuumennettiin niin kauan, kunnes kiteet alkoivat sulaa ja sokeri ruskistua. Sokeri kuumenee nopeasti sen jälkeen, kun se on lähtenyt sulamaan ja kannattaa varoa, ettei pannu ala savuta. Jos savua huomaa, niin pannu pitää nostaa pois liedeltä. Sekoitusvälineenä kannattaa käytää puuharukkaa tai -lastaa, sillä muovi voi sulaa.

Kuuma sokeri kipataan kylmään veteen ja tämä on mielestäni homman vaarallisin vaihe. Sokeri kun on siitä pirullista, että iholle räiskyessään se tekee vakavat palovammat ja pikkupisarankin tekemä palovamma tuntuu kohtuuttoman kivuliaalta.

Pannu  kannattaa jäähdyttää ja laittaa sitten likoamaan ja myös sekoitusväline on hyvä laittaa veteen, jotta ei tarvitse jynssätä tiskiharjan karvoja tyngiksi.

Tällainen sokeritinastani sitten tuli. Toinen möhkömöntti on se, mistä ennustettiin ja toinen on vain epämääräinen kasa. Sitä voi tulkita kuin nykytaidetta!

Tinani oli hyvin moniulotteinen eikä mitään oikein selkeää kuvaa tullut. Tai no tuli kyllä, mutta tinan tulkinta on K-18 -osastoa. Tuttu viikatemies näkyi tinassani taas liian selvästi, mutta se on ilmiintynyt tinaani joka vuosi, joten en huolestu asiasta. 

Bart Simpson? Nuijamies? Frankesteinin hirviö?

Sellainen huono puoli sokeritinossa on, että alkavat sulaa sormissa, mutta oikein hyvin ehtii niistä ennustella. Sokerista ennusteleminen on myös tahmeaa puuhaa, mutta parasta on, että lopputulos on yhtä hyvä kuin normitinojen kanssa ja sokeritinat voi vaikka syödä rouskutella (no en kyllä suosittele!) tulkitsemisen jälkeen tai heittää biojätteeseen. 

TÄHTISÄDETIKUT

Ilman tähtisädetikkuja ei tule uutta vuotta! Kun olin lapsi, niin tikut olivat taianomaisia ja uudenvuoden paras juttu oli se, että sai piirrellä ilmaan kuvioita säkenöivällä tikulla. Ja onhan se edelleenkin kivaa. Tikkujen sytyttäminen oli eilen hirveän vaikeaa ja ilman sähellystäkään ei selvitty... Tulitikkuja meni askillinen, mutta takkikarvat eikä mikään muukaan kärähtänyt ja tikut paloivat nätisti ja säkenöivät pikkutähtiä pimeässä illassa.

RUOKA 

Ehkä liiankin perussetillä mentiin, mutta minulla ei ollut intoa ryhtyä piipertämään mitään gourmeeta. Ruoka-alan ihmisellä kun on aina paineita siitä, mitä upeaa, erikoista, ennensyömätöntä sitä keksisi... Mutta perussettikin toimii ihan hyvin! Itse tehty perunasalaatti (perunaa, kevätsipulia, cocktailkurkkua ja soosi kermasta ja ranskankermasta), Waldorfin salaatti (selleriä, omenaa ja pähkinää ja sama soosi kuin edellisessä, mutta sitruunalla maustettu), välimerellishenkiset valkosipuli-/yrttilihapullat, pikkuinen "tapas"-valikoima ja vihreä salaatti. Nakkeja meillä ei ollut, ei myöskään sipsejä, ei patonkia eikä muutakaan leipäosastoa. Mutta oli ihan huippua, että mahavammainen voi joskus laittaa 100 % täydellisesti vain sitä, mitä itse syö ja mikä kelpaa myös muille syöjille.

Juusto-osastoa edusti hollantilainen Fenugreek-luomujuusto, jota suosittelen kaikille juuston ystäville! Juusto saa makunsa sarviapilasta ja kun maistoin juustoa Citymarketissa jokin aika sitten, niin ihastuin sen erikoiseen makuun ja täyteläisyyteen. 

Ähkyannos, jonka voimalla jaksoi aamuyöhön asti. Huomatkaa kesäiset kertakäyttölautaset! Taas syynä nuukuus, mitä sitä uusia lautasia ostamaan, kun laatikossa on entisiäkin? Samalta se ruoka maistuu, olipa pahvissa kukkasia tai tähtiä tai Hello Kittyjä (sellaisiakin lautasia minulla on). Jälkkärinä oli juopotteleville irish coffeeta ja minulle (ja toki myös juopoille) Marks & Spencerin keksejä, jotka koukuttavat suklaanarkkarin paketin tekstillä "More chocolate than biscuit". Keksit ovat niin makeita ja suklaisia, että yksi riittää vallan mainiosti aterian makeaksi päättäjäksi. Josasin vaiheessa olin harmitellut sitä, etten tehnyt mitään jälkiruokaa, mutta keksiä mussuttaessani tuo murhe unohtui.

ILOTULITUS

Rakastan rakettien välkettä ja ihastelen räiskettä haltioissani kuin pieni lapsi, mutta samalla myös pelkään raketteja. Lähdimme kaupungille katsomaan ilotulitusta ja alunperin oli ajatus mennä Kirkkopuistoon, mutta "pommien" pelossa menimme Sepänaukion harjanteelle, mistä kaupungin ilotulitus näkyi hyvin. Paikalla oli kourallinen muitakin ihmisiä ja porukka, joka ampuili joitain sähikäisiä mäen päältä. Olen aina innoissani lähdössä ulos uudenvuodenaattona, mutta sitten jossain vaiheessa muistan pelkoni ja vaikka en hysteerinen olekaan, niin lähdin kalppimaan ripeästi autoa kohti, kun yksi sähikäinen suihkaisi lähistöllä maata pitkin.

UUDENVUODEN BEAGLE

Onni on koira, joka ei ole paukkuarka. Luulen silti, että koira vähän stressaa paukkeesta, mutta hyvinpä se näytti koisivan välittämättä ulkoa kuuluvasta jytinästä. Ulkonakaan se ei säpsyile, vaikka kuuluisi vähän kovempikin lojaus. Taivaalle se katselee silmät suurina ja kun välähtää, niin beagle räpsäyttää silmiään, mutta ei muuten reagoi. En tiedä, johtuuko rauhallinen käytös metsästyskoiran geeneistä vai mistä, mutta olen hyvin tyytyväinen, että koira ei ole paukkuarka. Koira oli kuitenkin kanssamme koko illan, koska ensinnäkin se linnoittautui eteiseen heti, kun vedin mekkoa päälle ja katseli minua "Et voi jättää minua yksin kotiin" -ilmeellä ja toiseksi olisin ottanut koirakamun joka tapauksessa mukaan. 

JUHLA-ASU

Kuka järkevä ihminen ottaa blogiin asukuvia kolmelta yöllä? Ei varmaan kukaan, mutta kun tajusin, että kuvat on ottamatta, niin en välittänyt kellonajasta. Naaman ja ilmeen kanssa sain kyllä temppuilla, koska pärstä meinasi lurpsahtaa yliväsyneen näköiseksi eikä kunnollista ilmettä oikein irronnut, koska oli vaikeaa keskittyä sekä pitämään silmiä auki että virittämään hymyä ja naama oli tuohon aikaan yöllä turvoksissa ja silmäpussit kuin Vesa Keskisellä. Kuvat ovat jälleen kerran sameita ja nyt tuo kamera alkaa ihan oikeasti ottaa päähän niin pahasti, että jos vain tietäisin jonkin hyvän kameramallin, niin säntäisin uuden aparaatin ostamaan. Olen totaalisen kyllästynyt sameisiin kuviin!

Olin päättänyt, että en tuhlaa vähiä rahojani mihinkään vaatteeseen ja olen ylpeillyt sillä, miten nuuka olen. Joulun alla en raaskinut ostaa edes Pirkka-kynttilää (3,90 €) enkä mitään muutakaan ylimääräistä. Alennusmyynneissäkään en käynyt, mitä nyt pakosta ostin pari tarpeellista juttua. Ajattelin, että en ole enää niin turhamainen ja pinnallinen, että ostaisin uuden mekon uuden vuoden juhlia varten etenkin kun löysin omista vaatevarastoistani ehkä noin kymmenen sopivaa asukokonaisuutta. Muttamutta... Eilen vain pyörähdin  Citymarketin vaateosastolla ja eräästä rekistä löysin mekon, johon ihastuin. Pinkaisin sovituskoppiin ja hetken ajan olin siinä samassa huumassa, mikä teki minusta aikanaan himoshoppailijan. Mekko oli alennuksessa ja aika kallishan mekko lähtöhinnaltaan oli markettimekoksi, sillä alehinnaksikin jäi vielä kolmekymppiä. Juhlamekosta se on kuitenkin melko vähän. Hintaa selittää ilmeisesti se, että se on Janina Frostell-mallistoa. Minulle se on markettimekko joka tapauksessa enkä osaa JF-kolttua merkkivaatteena pitää. Vaikka mekko oli heräteostos, niin sille tulee käyttöä aivan varmasti vielä monta kertaa. Se on ihan tajuttoman mukava ja joustava päällä, kuin yöpaitaa pitäisi. Kun vein mekkoa sovituskoppiin, niin en oikein uskonut, että moinen malli minulle kävisi, mutta mekko solahtikin päälleni kauniisti.

Koska en tule varmaan koskaan hallitsemaan kunnollista poseerausta vaan kädet tai jokin muu ruumiinosa on aina väärässä paikassa, niin tässä mekko sellaisenaan, näkyy laskokset ja mekon malli paremmin.

Jotenkin taas sorruin mustabeigeen sävy-yhdistelmään... Mikä ihme siinä minua niin kovasti viehättää?Mekkoon sopivan sävyiset asusteet ja korutkin löytyivät helposti, vaikka tuskailinkin sitä, että en omista vaaleaa laukkua, että miksi en ole sellaista ostanut, hitsiiii... No olihan minulla sellainen ja aloin taas ajatella, että eiköhän ihmisellä ole silloin tavaraa tarpeeksi, kun ei edes muista, mitä omistaa? Koruosastolla ei mitään uutta vaan korviin laitoin suosikkikorvikseni, joiden pinnoite alkaa olla kulunut ja ranteeseen kietaisin Ted Bakerin rannepannan. Olen sinnikkäästi opetellut olemaan ilman kaulakorua ja nyt se ei enää tunnukaan niin oudolta. Korujen käytössä saattaisin silti vielä kaivata ehkä opastusta ja uutta näkökulmaa eli jos jollain olisi ideaa, miten tämän mekon voisi asustaa, niin antaapi kuulua.

Niin, tuo otsikon hoikistava-sana kaipaa selitystä... Kuka tuli lukemaan tämän jutun siinä toivossa, että löytäisi vinkin hoikistavasta mekosta? Jos tulit, niin katsopa peiliin ja herää! Ei mikään mekko sinua tee hoikaksi. Toki kun vaate on malliltaan oikeanlainen ja oikean kokoinen, niin se myös istuu kauniisti ja tekee nätin siluetin, korostaa hyviä puolia ja hävittää huonoja. Minun mekkoni on kokoa XL ja vaikka monelle naiselle extra large vaate olisi kauhistus, niin minulle kirjaimet kokolapussa ovat yhdentekeviä. Vaikka tässä nyt dissaankin hoikistavia vaatteita ja naisia, jotka ovat niin pöhköjä, että epätoivoisesti silmät kiiluen ovat tulleet tätäkin blogijuttua lukemaan, niin pakko on myöntää, että mekko näyttää minua hoikistavan ja ainakin omasta mielestä näyttää hyvältä ja se onkin kai pääasia. Olen aina ollut sitä mieltä, että ihminen saa olla sen kokoinen kuin on eikä turhanpäiväinen hoikkuuden tavoittelu ole suotavaa, mutta hyvin istuvat vaatteet (ja hyvinvointi) sen sijaan ovat. Ja sitäpaitsi kun päällä on jotain, mikä tuntuu mukavalta ja missä viihtyy, näkyy se olemuksessa ulospäinkin.


Toivottavasti teilläkin meni vuoden vaihtuminen kivasti. Tuokoon uusi vuosi meille kaikille onnea, iloa ja rakkautta ♥