Miksi vapaaehtoisesti lapseton onkin raskaana?

Älkää peljätkö, kuten viime postauksessa kirjoitin, niin tästä ei ole tulossa pelkkää raskaus/-äitiysblogia, mutta tämä juttu on luonnollista jatkoa edelliselle postaukselle, jossa julkistin raskauteni. Jutun suosio löi minut ällikällä ja mietin, että aiheuttiko lukijaryntäyksen provosoiva otsikko vai raskausaihe, joka niin kovasti näyttää ihmisiä kiinnostavan. 

En koe olevani tilivelvollinen kellekään, en edes omalle äidilleni ja minua ärsyttää se, että olen saanut aina selitellä eräitä asioita. Miksi en juo kahvia, miksi en käytä alkoholia, miksi en syö sitätätätaituota, miksi välttelen homepaikkoja, miksi minulla ei ole lapsia, miksi asun vuokralla... Olen kokenut olevani täysin kummajainen jo pelkästään siksi, että en käytä alkoholia tai juo kahvia ja on ollut ihan sama, mitä ihmisille selitän syyksi, koska taivastelua riittää silti. Vielä kummajaisempi olen ollut lapsiasiassa, koska olen niin varmasti ilmoittanut, että en halua lapsia. Lähes parikymmentä vuotta olin vakaasti sitä mieltä, että ei lapsia, ei koskaan. Olen kirjoittanut aiheesta monesti ja aiemmasta blogista kaivelin aiheeseen liittyviä juttuja. Mielestäni niitä oli enemmänkin, mutta eiköhän pääajatus tule noistakin jutuista selville.

http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2008/05/vastarannan-kiiski-iskee-aitienpaivana

http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2009/05/lapsettomien-lauantaita

http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2010/05/aitienpaivana-onnentoivotukset-korttiaskartelut-ja-pohdiskeluja-aitiydesta

http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2011/05/anti-aitienpaiva

Olen siis ollut sitä mieltä, että lapset eivät ole minun juttuni enkä ole voinut ymmärtää kenenkään vauvakuumetta. Kun ystäväni sanoi vuosia sitten haluavansa vauvamasun, niin pidin häntä umpikahjona. Siis aivan täysin seinähulluna. Miksi hän haluaisi pilata vartalonsa ja koko elämänsä vauvalla? Ymmärrykseni ei riittänyt käsittämään moista järjettömyyttä. Ajattelinkin, että kaikkia asioita minun ei tarvitse ymmärtää. Minulle riitti, että olin itse sinut oman päätökseni kanssa ja että pystyin lyömään luun kurkkuun niille, jotka alkoivat jankata sitä, että lapset ovat elämän suola ja että parisuhde ilman lapsia ei ole mitään. Ymmärrän tietysti sen, että on luonnollista ajatella, että lapset kuuluvat elämään. Minäkin olen sitä mieltä, mutta olin myös sitä mieltä, että lapset eivät minun elämääni kuulu. Jos joku kertoo, että ei halua lapsia, niin ei sellaisen ihmisen päätä saa käännettyä sanomalla sukujuhlissa, että kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa. Olen niin lopen kyllästynyt tuohon sanontaan, että toivon, että sen voisi deletoida koko maailmasta! Olisin aikanaan kaivannut kunnioitusta omaa arvomaailmaani kohtaan sen sijaan, että näkemyksiäni ja päätöstäni mitätöitiin ja halveksuttiin niin rajusti. Minä olin siinä mielessä onnekas, että olin vapaaehtoisesti lapseton enkä typeristä kommenteista juurikaan kärsinyt, mutta sympatiani ovat edelleen tahattomasti lapsettomien puolella, sillä hekin joutuvat ajattelemattomia tölväisyjä kuuntelemaan.

Nyt kun sitten olen raskaana, niin saan selitellä sitä, että miksi olen takkini kääntänyt. No kun se luonto ajoi tikanpojan puuhun, haha! Ja jos joku nyt naureskelee partaansa tai muihin karvoihinsa, että kyllähän tämä tiedettiin, niin naureskele vaan kaikessa rauhassa ja onnittele itseäsi siitä, että olet ollut todella pätevä ennustaja ja aavistit elämänkulkuni paremmin kuin minä itse. Vaikka en tilivelvollinen olekaan, niin minustakin tämä takinkääntöaihe on hyvin kiinnostava! Koska jos minä kuulisin, että joku, joka on ollut vapaaehtoisesti lapsettomien asialla toistakymmentä vuotta (kuulostaa muuten ihan vaalilauseelta!), onkin raskaana, niin tottakai minua kiinnostaisi, että miksi. Että onkohan käynyt vahinko, onko kyseessä äkillinen päähänpisto vai miksi sillä on maha pystyssä? Muutamat ihmiset ovat minulle tokaisseet, että eihän sinun pitänyt koskaan tehdä lapsia. No ei pitänytkään, mutta turha sitä nyt  on enää jankata, että koitapa nyt päästä asiasta yli, kun minäkin olen päässyt! Ja sitäpaitsi ihmisellä on oikeus muuttaa mielensä. Menihän Sinkkuelämää-Carriekin lopulta naimisiin. Eräs viisas ystäväni sanoi minulle, että jos joku vielä ämpyilee, niin kysy, että olisiko pitänyt järjestää kansanäänestys siitä, että saanko tehdä lapsia vai en.

Jotta minun ei tarvitse jatkossa selittää kellekään mitään siitä, että miksi muutin mieleni vauva-asiassa, niin kirjoitan tähän syyt ja tulostan ne A4: lle, jotta voin jakaa paperin kaikille, jotka jotain vielä kyselevät.

Koska siniset silmät. No se oli kuulkaas eräs ilta, kun oltiin vauvan isän kanssa menossa Dirty Deeds Indeedin keikalle (tämä lienee oleellinen yksityiskohta). DVD: llä taisi pyöriä AC/DC:tä, juteltiin niitä näitä ja katsoin kauniisiin sinisiin silmiin. Yhtäkkiä pääni tyhjeni. Ei yhtään ajatusta, pelkkä hiljaisuus ja sitten kumahti erittäin voimakkaana sanat: "Tässä on lasteni isä". Hei kuka puhuu? Häh, isikikö minuun akuutti skitsofrenia? WTF, lapsia? Oliko tuo nyt se kuuluisa sisäinen ääni, intuitio, joka minulle karjahti? Todennäköisesti. En uskaltanut tuolla hetkellä virkkaa asiasta mitään, koska olin järkyttynyt ja minusta tuntui, että olen sekoamassa, koska niin kaheli ajatushan tuo oli. Kelailin sitä, että niinkö tässä nyt käy, että tuo mies, juuri tuo mies on minun lapselleni sopiva ja paras isä. Että kaikista maailman miehistä juuri hän? Voi miesparkaa, kun ei aavistanut yhtään, mitä pienessä päässäni liikkui. Kummallinen on ihmisen hormonitoiminta ja evoluutiobiologinen perusta, jos nainen kykenee tuolla tavalla valitsemaan parittelukumppanin jälkeläisten toivossa! Tuona merkillisenä iltana en jäänyt asiaa sen kummemmin hautomaan vaan tapani mukaan jätin sen kypsymään...

Koska rakkaus. Tämä liittyy edelliseen, mutta on niin iso juttu, että vaatii oman kappaleensa. Rakkaushan se on, mikä pistää ihmisen pään pyörälle ja saa tekemään kaikenlaista. Mutta että minäkö rakastaisin jotakuta miestä niin paljon, että luopuisin lapsettomuusnäkökulmastani ja periaatteistani? No näköjään. Se, että olen halunnut lapsen juuri tuon tietyn miehen kanssa, on minulta suurin mahdollinen rakkaudenosoitus häntä kohtaan. Mielelläni käyttäisin mahassani majailevasta oliosta nimeä rakkauslapsi, koska hän on syntynyt rakkaudesta, mutta kuulin, että nimitystä käytetään vahinkolapsista. Ihan tyhmää, että kauniilla sanalla on tuollainen merkitys!

Koska vauvakuume. Tämä on yksinkertaisin selitys, joka yllätti minutkin. Minulla kun ei ikinä ollut vauvakuumetta vaan koin aina jotain päinvastaista, joka jopa raskausfobiaksi luokiteltiin. En ole koskaan ollut mikään vauvahössöttäjä ja edelleenkin pidän enemmän koiranpennuista kuin ihmisvauvoista. Olen luullut, että vauvakuume on sitä, että on ihan sekopäisenä kaikkiin vauvoihin ja vauvajuttuihin ja jollakin vauvakuume voi tuollaista ollakin. Minulla vauvakuume ilmeni yksinkertaisena haluna saada vauva. En ajatellut, että joku huolehtii minusta sitten, kun olen vanhainkodissa, en halunnut lasta täyttämään jotain aukkoa elämässäni, en ole ollut kiknä perheihminen vaan halusin vain vauvan. Asia tuntui niin päivänselvältä ja vääjäämättömältä, että en sitä edes vauvakuumeeksi kokenut, vaikka sitähän se oli. Ja kuten kuumeilu minulla yleensäkin, niin tuokin kuume nousi yllättäen ja äkisti hyvin korkeaksi eikä sitä voinut lääkitä millään muulla konstilla kuin ryhtymällä tuumasta toimeen.

Koska kuuntelin itseäni. Liian monta kertaa elämäni aikana olen tanssinut muiden pillin mukaan ja jäänyt itse kakkossijalle tai ihan jonon häntäpäähän. Olen asettanut muiden tarpeet itseni edelle, mutta tällä kertaa päätin olla terveesti itsekäs ja luottaa siihen, mitä haluan. Toki järki-ihmisenä kävin kaikenlaisia asioita päässäni läpi ja ihan miettimällä mietin kaikki mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Mutta järki ja sydän olivat minulla kerrankin samaa mieltä ja siksi päätöksen tekeminen oli helppoa, vaikkakin kyseessä oli kokonaisuudessaan monimutkainen ja pitkä prosessi. Ulospäin saattaa vaikuttaa siltä, että ryhdyin vauvahommeleihin yhtä nopeasti ja helposti kuin tekisin jonkin heräteostoksen, mutta voi kunpa ihmiset tietäisivät, miten pitkään olenkaan käynyt kaikkea läpi tämän asian tiimoilta. Life couchit ja nykyisin jopa psykologit käskevät kuuntelemaan intuitiota ja sisäistä ääntään ja sanotaan, että sisäiseen ääneen pitäisi luottaa, sillä se on aina oikeassa. Uskon tuohon täysin ja olen myös taipuvainen uskomaan, että kun tekee niin kuin sydän sanoo, niin asiat myös järjestyvät hienosti ja helposti.

Koska aika oli oikea. Kun ensimmäisen kerran koin sen tunteen, että vauvan aika on nyt, niin en kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Sitten tapahtuikin kaikenlaista omituista, jopa niitä kuuluisia surkeiden sattumusten sarjoja, jotka saivat minut pohtimaan asiaa vielä enemmän ja sysäsivät minua oikeaan suuntaan, oikein potkivat välillä. Sitten alkoi tuntua, että kyseessä on vääjämätön asia, jota vastaan on turha taistella. Luotin koko ajan siihen, että kaikki on korkeammassa kädessä ja vauva tulee, jos on tullakseen. Monet ovat minulle sanoneet, että lapset pitää tehdä nuorena. Minä en usko mihinkään "pitää"-juttuihin vaan siihen, että jokainen kyllä itse tietää, milloin on sopiva aika millekin asialle. Kun jotain asiaa alkaa kypsytellä mielessään, niin se kyllä ratkeaa tavalla tai toisella. Uskon, että kaikki tapahtuu tässä Universumissa sekunnilleen juuri oikealla hetkellä.

Koska biologinen kello. Tämä voi olla monelle naiselle järkisyy ryhtyä vauvantekohommiin. Alle kolmikymppinen voi vielä hengailla, voi miettiä, voi tehdä yhden lapsen ja ihan suunnitella, miten monen vuoden päästä tekisi toisen. Reilusti yli kolmekymppisellä aikaa ei ole loputtomiin. En ikinä arvannut, että biologinen kelloni alkaisi raksuttaa niin lujaa, että en voisi olla kuulematta sitä. Vuodet vierivät niin nopeasti ja vaikka nykyisin aina vaan vanhemmilla naisilla on mahdollisuus saada lapsi, niin en kuitenkaan halunnut viivästyttää asiaa vaan kokeilla, josko luonto olisi vielä sen hiivatin tikanpojan puolella. Ja olihan se :)