Itse tehdyt joulukortit ja peruspaketointia

Joulu lähestyy ja ainakin minulla pahin hässäkkä on jo takanapäin, mutta monella se on kai vielä edessä. Sain tänä vuonna hoidettua monet asiat ajoissa ja vaikka en ole lunkisti päässyt ottamaan, niin olen välttynyt onneksi kamalalta kiireeltä. Olen joutunut akuutin selkäkivun vuoksi tinkimään monista jutuista, jotka kuuluvat joulunalusaikaani. En päässyt Kauneimpiin joululauluihin, en ole käynyt kaupungilla kiertelemässä, en Toivolan vanhalla pihalla... En ole saanut edes tehtyä kaikkia ostoksia vaan on pitänyt tyytyä tekemään lahjat itse keittiössä. Mutta hei, joulu tulee silti! Yksi asia, josta en halua joulun alla tinkiä, on joulukorttien askartelu. Joinain vuosina olen lähettänyt valmiskortit, mutta se on ollut vähän mälsää, koska korttiaskartelusta tulee kunnolla joulufiilis ja askartelu rentouttaa. Kuuntelen askartelun ohessa joululauluja ja aloitan aina Loirin joululevyllä. Ensimmäinen kappale levyllä on Sydämeeni joulun teen ja siihen koko jouluni kiteytyykin hienosti.

Olisi helppoa tehdä kortit liukuhihnatekniikalla, mutta en vaan kykene sellaiseen. Tuskin kykenen tekemään kahta samanlaista korttia! Tämän vuoden korttitarvikkeet löytyivät kätevästi Tokmannilta jo marraskuussa. Löysin jouluisen nauhapakkauksen, sydänpaperit ja vihkosen, jossa oli useita erilaisia jouluaiheisia kuviopapereita. Oli karhuja, tonttuja, tähtikuvioita, kuusikuvioita, tekstejä, karhuja jne. ja inspiraatio iski heti vihkon nähdessäni. Kaikkia papereita en käyttänyt vaan maltoin rajata aiheet. Kortteihin tuli kolme eri teemaa ja ensimmäisenä tässä karhuiset kortit, jotka ovat mielestäni hirmu suloisia.

Tonttukortit edustavat perinteisempää linjaa. Nämä ovat jopa ehkä hitusen jouluisempia kuin karhukortit.

Värssykortit ovat sitten niitä "virallisempia". Mielestäni oikein ihania nämäkin. Ihme narsisti minäkin, kun tällä tavalla kehun omia aikaansaannoksiani. Kovinkaan ihmeellinen idea tämän vuoden korteissa ei ollut, sillä on helppoa liimata nauhanpätkä, sydänpaperi ja kuvaosio kartongille. Haluaisin aina kirjoittaa jonkin ihanan joulurunon korttien taakse, mutta siihen minulla ei riitä ikinä energiaa. 

Viimeisenä spesiaalikortti prinsessaystävälleni. Kun olin tämän tehnyt, niin ajattelin, että olisin voinut tehdä kaikki kortit tällaisiksi. Tämä on henkilökohtainen suosikkini! Vaikka perinteisistä joulun väreistä tykkäänkin, niin on virkistävää käyttää ihan muita varejä. Ehkä jonain vuonna voisin askarrella pinkit kortit! Vai olenkohan tehnyt sellaisia joskus?

Sitten paketointiin... Rakastan kauniita paketteja, sellaisia oikein överiDIY-paketteja, mutta en kykene sellaisia itse tekemään, koska olen niin nuuka. Käytän monta vuotta paperia samasta rullasta. Tuon selittää se, että ostan vain muutaman lahjan eikä paperia kulu paljonkaan. Mutta mielestäni Mauri Kunnaksen joulupaperi toimii aina niin isoille kuin pienille! Kummipoikaani varten ostin ihan erityistä paperia, kun satuin bongaamaan Cars-rullan Sokkarilta.

Tässä nuukuuden lisäksi toinen syy, miksi en DIY-paketointia harrasta. Olen tunnettu tahmatassu ja kun postipaketteja teippailin, niin taas kävi näin... Teippi ihan rutussa, Scotchin teippi takertunut pakkausteippirullaan, jokin sininen randomi paperinpalanenkin päätti kiinnittyä mukaan, teippi kaikissa viidessä sormessa tiukasti kiinni, mutta ei paketissa! Onneksi ystäväni ovat tottuneet siihen, että minulta tulee suttuisia paketteja... Kerran eräs ystäväni kyllä sanoi, että olipas harvinaisen siisti paketti ja jouduin tunnustamaan, etten ollut sitä itse teipannut kiinni. Olen kuitenkin aika urhoollinen, koska tahmatassuominaisuudestani huolimatta jaksan askarrella ja jopa nautin siitä!

Minusta on ihanaa saada sekä itse tehtyjä joulukortteja että valmiskortteja ja kun korttien määrä harvenee joka vuosi, niin arvostan ja ihailen jokaikistä saamaani korttia riippumatta niiden valmistustavasta. Kortit tuovat joulumielen ja joulun alla on kiva odottaa postia! 

Kommentit

  1. Veskun joululevy on minunkin jouluperinteeni aloittaja ja tunnelman nostattaja. Todella kauniita joulukortteja olet saanut aikaiseksi! :o Tuo on kyllä totta, että korttien määrä vähenee varmasti koko ajan ja itsekin olen iloinen ja onnellinen jokaisesta kortista, oli se sitten valmiskortti tai itse tehty. Itse lähettelen yleensä noin 30 joulukorttia vuosittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä lähetän vain kymmenkunta korttia ja se on ihan hyvä määrä. Kortteja tulee tehtyä kuitenkin enemmän, sillä osan korteista annan enkä lähetä.

      Poista
  2. Ja hei! Mikä on tuo upea sormus peukalossasi??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut sormuksen vuosia sitten Paviljongilta joiltain messuilta. En mene vannomaan, että onko tämä kelttikoru, joita messuilla aina kaupataan, mutta muistaakseni joltain sellaiselta kauppiaalta tuo on peräisin. Hintaa sormuksella oli 19 euroa ja käytin tuolloin sormukseen viimeiset rahani :) Hyvin on päivittäisessä käytössä kestänyt tämä sormus :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Minäkin olen ihan rähmäkäpälä paketoimaan, mutta tykkään siitä silti, varsinkin jos onnistun :D ja sittenkin jos epäonnistun, koska tunnistaavatpahan keneltä paketti on ilman, että siihen kirjoittaa erikseen xD Tänä vuonna ostin paljon lahjoja niin oli paljon paketoitavaakin ja oikein kivaa vaikka matolta tuli kaikki karvat teipin väliin ja paketteihin, hajotin teippirullan ja sitten loppu sekä teippi että lahjapaperi. Mies haki lisää paperia ja teippiä löytyi lisää kotoa onneksi ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa tutulta :D Sen ole oppinut, että en paketoi lahjoja lattialla silloin, jos huoneessa on kissa tai koira... Siinä on katastrofin ainekset kasassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)