Hänen Kuninkaallinen Skottiruutuhuivinsa

Saanko esitellä: Hänen Kuninkaallinen Huivinsa:

Jaa että mikä? No tässäpä selostus, ettei tarvitse kummastella. Kuten blogini nimikin kertoo, pukeudun usein tummiin tai siis mustiin vaatteisiin. Toki värejäkin käytän, mutta aika usein päävärini on musta ja värikästä on vain laukussa, käsineissä tai huivissa etenkin syys- ja talviaikaan. Huivien avulla olenkin piristänyt pukeutumistani ja ahkerana huivinkäyttäjänä tarvitsen joskus uusia huiveja. En oikein tiedä, mistä sain päähäni hinkua skottiruudullista huivia. Olen aina tykännyt skottiruudusta ja klassinen kuosihan se on, mutta mielipiteitä jakava. Jo kesän alennusmyynneistä etsin huivia, mutta puoli vuotta meni ennen kuin löysin sopivan. Bikbokilla ja Lindexillä ja muilla peruskaupoilla oli ainakin ollut myynnissä skottihuiveja ja ajattelin, että olen mennyt onneni ohi. Monissa kaupoissa huivin materiaali oli akryyliä, jota yritän välttää, koska en siedä huonolaatuisia vaatteita. Halusin kunnollisen ja lämpöisen huivin, joka kestäisi mahdollisesti vuosia. Jossain vaiheessa haaveilin suuresta, neliön muotoisesta ruutuhuivista, mutta mielleyhtymä villavilttiin oli liian ilmeinen ja hylkäsin ajatuksen ja aloin metsästää suorakaiteen muotoista huivia. En sitä aktiivisesti etsinyt vaan silloin tällöin googlettelin ja vähän aikaa sitten löysin sattumalta Scotwebstore-nettikaupan. Ennen tilaamista ja innostumista toki piti tutkia, toimittaako firma Suomeen, mitkä ovat toimituskulut ja miten verohommelit hoidetaan. Tilaan jonkin verran tavaraa ulkomailta, joten tilaaminen sinänsä ei ole ihme juttu, mutta veroasia kannattaa aina tarkistaa ja myös se, että ei tule ylimääräisiä toimituskuluja.

Scotwebstoressa on aika mieletön huivivalikoima ja onneksi tiesin, että halusin perinteisen punaisen skottihuivin, joten värin päättämiseen ei mennyt aikaa. Valikoimassa kun on kymmeniätuhansia eri tartan-kuvioita eri firmoilta! Tämä minun  Classic Scottish Cashmere Scarfini huivini maksoi 49 puntaa, mikä ei mielestäni ole paljon kashmirhuivista, jota mainostettiin vielä laadukkaaksi. Tartan-kuvio on mimeltään Royal Stewart ja huivin valmistajamerkki on Royal Speyside - siinäpä kuninkaallisuutta kerrakseen! Minua suuresti houkuttanut luxury scarf olisi maksanut 85 puntaa, mutta minulle ei selvinnyt, mikä huvista teki luxuryn. Huivi oli 100 % kashmiria kuten tämä minunkin, mutta ehkä luksushuivissa materiaali on hienompaa. Halvin villahuivi olisi irronnut 19 punnalla ja Luxury Fine Wool Tartan Scarf 35 punnalla, villahuivit olivat siis edullisempia. Kun huivivaihteoehtoja pyörittelin, niin aloin jo mennä sekaisin sanoista luxury, fine, classic, essential jne. En tiedä, oliko valitsemani huivi paras vaihtoehto, mutta se oli budjettiini sopiva ja houkutuin kashmirista niin, etten perusvillahuivia tilannut. Nähtäväksi jää, miten kashmir nyppyyntyy, se kun kuuluu tämän hienon ja pehmeän materiaalin ominaisuuksiin.

Tilasin huivin 16.12. ja se toimitettiin minulle tasan viikon päästä. Aika hyvin siihen nähden,että paketti tuli jouluruuhkassa Skotlannista asti! Huivin toimituksessa vaadittiin mielenkiintoista ja soveltavaa logistiikkaa. Minä kun olin jo joulun vietossa toisella paikkakunnalla vanhempieni luona enkä ollut vastaanottamassa pakettia Jyväskylässä. Eksäni lunasti paketin ja toi sen tullessaan minulle, kun tuli piipahtamaan vanhempieni luona aatonaattoiltana. Hienoa, että eksäni ymmärtää, miten ehdottomanäärettömän tärkeää minun oli saada huivi ennen joulua ja oli myös hienoa, että DHL tarjoaa eri vaihtoehtoja  paketin noutamiseksi. Joululahjoja sain vain muutamia ja tämä oli lahja itseltä itselleni ja hyvä lahja olikin. Mitä vähemmän mitään ostan, sitä enemmän ihastelen ostoksiani ja tämä huivikin, vaikka pelkkä huivi onkin eikä mitään luksusmerkkiä, ilahduttaa minua ihan hirmuisesti.

Huivi on lämmin ja ihanan pehmoinen ja muistan aina mainostaa, että se on Hänen Kuninkaallinen Huivinsa - kuin Hyacinth Bucket (Bukée) konsanaan. Ja onhan se kieltämättä aika prameeta, että minulla on ihan aito skotlantilainen kashmirhuivi! Valitettavasti asukuvia huivista ei (vielä) ole, mutta ei vaadi kovinkaan paljon mielikuvitusta nähdä, miltä huivi näyttää mustan villakangastakin kanssa. Mitä tykkäätte asusteostoksestani? Onko skottiruutu jo aikansa elänyt kuvio, jota tulisi käyttää vain Ylämailla vai oletteko samaa mieltä kuin minä, että kyseessä on klassikkokuosi?

Kommentit

  1. Minä rakastan skottiruutua ja tartania! Olen kytännyt tuolla kuviolla hametta jo jonkin aikaa, mutta mietin tuleeko sille käyttöä muulloin kuin talvella. Toisaalta Suomen talvi on pitkä ja yleensä melko kylmäkin :)
    Kashmiria rakastan minäkin, minulla on ihan henkkamaukalta ostettu kashmirneule, eikä se ole juurikaan nyppääntynyt, eikä se kutita niin kuin tavallinen villa. kokeilin Sokoksella kashmirneuletakkia, mutta se kutitti, joten kashmiriakin on erilaista. Tuo H&M:n on vähän huonolaatuisempaa, mutta ne parhaimmat, jotka maksaa (paidoissa) 200-300€ on sitten kyllä niin vauvanpyllynpehmeää, että kuola valuu :)
    Minullekin kelpaisi kashmirhuivi, mutta toistaiseksi ei ole ollut tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kolmisenkymmentä vuotta vanha skottihame, äitini tekemä ja edelleen hyvässä kuosissa ja käytössä. Muutama vuosi sitten ostamani hame oli tois huonolaatuinen ja lähti äskettäin kierrätykseen. Samaa mieltä olen, että skottihame on enemmän talven vaate kuin kesän.

      Tämä huivi taitaa olla mun eka kasmirjutska, olen ollut niin arka niitä ostamaan, kun en ole tiennyt laadusta. Montaa sataa en raaskisi kasmirpaidasta maksaa, vaikka olisi kuinka pehmeä. Mut onhan se materiaalina niin ihanaa, että jos joskus rikastun, niin saatan panostaa johonkin ihanaan neuleeseen

      Poista
  2. Tuo jos mikä on klassikko! Ei mennyt ostos hukkaan.
    Mulla on täysin samalla kuosilla oleva viltti, joka on varmaan jo hintansa hankkinut! :)
    Monet päiväunet on siis nukuttu sen viltin alla. :)
    T: Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skottiruutuinen vilttikin olisi ihana! Jo se pelkkä kuvio tuntuu lämmittävän :)

      Jossain muotilehdessä oli kuva, missä huippumallilla oli ruutuviltti huivina ja hän näytti tyylikkäältä. Mutta jos meikäläiset vetäisi viltin niskaan kylänraitille, niin se näyttäisi vain viltiltä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)