Halleluja! Olen löytänyt erinomaisen gluteenittomien pipareitten ohjeen! Tai no, en sitä löytänyt vaan sovellettiin kotitaloustunnilla perusohjetta hyvinkin ex tempore. Alkuperäinen ohje on Kotitalouden perustaidot -kirjasta (sivulta 239 - onkohan huolestuttavaa, kun muistan ohjeiden sivut ulkoa...?). Monet gluteenittomat pipariohjeet ovat mielestäni vähän kummallisia ja ajattelin, että kokeillaanpa, miten pelkkä jauhojen vaihtaminen toimisi. Yleensä kun tavallisia jauhoja ei voi vaihtaa gluteenittomiin suoraan vaan ohjetta täytyy rukata muutenkin. Käytimme Jyttejauhoja ja Sunnuntain gluteenitonta jauhosesosta (pussissa suklaakakun kuva), kun niitä sattui varastossa olemaan. Taikina näytti hyvältä, mutta olin ihan varma, että leipomisvaiheessa ilmiintyy gluteenittoman taikinan perusongelmat eli tarttuvuus/murenevuus. Mutta katso ihmettä! Taikina oli helposti käsiteltävää ja piparit onnistuivat niin hienosti, että olimme kaikki aika yllättyneitä. Päätin kokeilla samaa ohjetta kotona ihan varmuuden vuoksi.
Huono puoli tässä ohjeessa on, että Sunnuntain jauho ei ole luontaisesti gluteenitonta eli se ei sovi kaikille keliaakikoille. En tiedä, onko pipareitten onnistumisen salaisuus juuri tuossa Sunnuntai-Jytteseoksessa, mutta veikkaan, että näin on, sillä olen seurannut sivusta useita gluteenittomia piparkakkukokeiluja eikä niistä mikään ole onnistunut. On sekoiteltu psylliumia, ksantaania ja eri jauhoja, mutta taikina on aina ollut jotain kivikovan pallon tai tahmean tarttuvaisen väliltä ja mahdotonta käsitellä ja piparit murenevia kasoja, jotka maistuvat vain maustetulle jauholle tai sitten uunista löytyy yksi iso pipari, kun taikina on levahtanut.
Tällä ohjeella tulee tavallisen piparitaikinan oloinen taikina, jota on älyttömän helppo leipoa. Kaulimeen sipaisin vähän jauhoja, mutta muuten en leipomisessa jauhoja käyttänyt. Taikina irtoaa muoteista nätisti eivätkä piparit leviä uunissa vaan säilyttävät muotonsa. Rakenne on rapsakka eikä näistä tunnista, että ovat gluteenittomia. Tämä testattiin jo koemaistajalla ja itsekin hyvin kriittisenä olen sitä mieltä, että näitä kelpaa tarjota myös ei-keliaakikoille. Joskus niinkin päin, että mennään vähemmistön ehdoilla eikä niin, että keliaakikkoparoille on jossain pöydän kulmassa kuppi, missä on jotain kaupan kuivaa käkkänää ja vieressä hätäisesti kirjoitettu lappu "GLUTEIINITON" (se on sitäpaitsi gluteeniton!!!). Jos innostut näitä tekemään, niin suosittelen ohjeen noudattamista orjallisesti. Mausteiden määrää voi toki säädellä oman makunsa mukaan.

GLUTEENITTOMAT PIPARKAKUT
1 1/2 dl sokeria
1 dl tummaa siirappia
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa
125 margariinia/voita
1 muna
3 dl Sunnuntai gluteenitonta jauhoseosta
2 dl Jytte vaaleaa jauhoseosta
1 tl ruokasoodaa
1. Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa.
2. Ota kattila pois liedeltä ja lisää rasva palasina hyvin sekoittaen. Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi
3. Vatkaa seokseeen muna sähkövatkaimella, kunnes seos vähän kuohkeutuu ja vaalenee.
4. Sekoita jauhot ja sooda kesekenään ja lisää siivilän läpi taikinaan puuhaarukalla sekoittaen.
5. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
6. Ota taikina huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomista.
7. Kaaviloi taikinasta haluamasi muotoisia pipareita.
Mä tapaan tehdä äidin ohjeella ja vaihdan vain semperin jauhot vehnäjauhojen tilalle. Mun ohjeessa ei ole ollenkaan munaa. Vehnäjauhoisiin verrattuna hieman työlämpää kaulita ja paistettuna rakenteeltaan murenevampaa, muttei liikaa.
VastaaPoista-Helinä
Semper taitaakin toimia aika hyvin, kun on seosjauho, mutta mielenkiintoista, että piparit kestää kasassa ilman kananmunaa. Mä tykkään tästä mun ohjeesta siksi, että taikinaa on niin helppo käsitellä.
PoistaEikö onnistuisi perunajauhoilla niin ei tarvitsisi noilla hienommilla jauhoilla tehdä? Mamma muistaakseni sano jotain, että omiin pipareihin tulee perunajauhoa, mutta en sitten tiiä tuleeko niihin ihan tavallisia vehnäjauhojakin, todennäköisesti. Joka tapauksessa ihan herkullisilta näyttää, voisi tänä vuonna tehdä itsekin pipareita, eikä aina norkoilla mammalta. :)
VastaaPoistaPelkillä perunajauhoilla ei onnistu, koska taikina murenee liikaa. Varmaan sun mamman pipareihin tulee sekä perunajauhoa että vehnäjauhoa, vehnäjauho kun on se, mikä pitää taikinan kasassa.
PoistaPipareitten leipominen on kivaa joulupuuhaa, kannattaa tehdä :)