Minulla ei oikeastaan ole suosikkileivonnaista, sillä kaikki, missä on rasvaa, sokeria ja kermaa sekä etenkin suklaata, ovat suosikkejani. Tykkään kokeilla uusia ohjeita, mutta kokeilevassa keittiössäni tehdään joskus myös klassikoita kuten Brita-kakkua. Tämän kakun kohdalla joskus tarkoittaa joka kesä kaksi kertaa. Valmistan nimittäin Brita-kakkua kesän ensimmäisenä mansikkakakkuna eli yleensä juhannukseksi ja toisen kerran yleensä silloin, kun on mansikoiden pakastamisaika. Britakakkua olen tehnyt ensimmäisen kerran joskus teininä, kun Pirkka-lehdestä löysin kakkuohjeen nimellä "Iki-ihana Brita-kakku" eli parinkymmenen vuoden ajan olen sitä joka kesä leiponut. Enkä kyllästy koskaan vaan odotan mansikkasesonkia innolla siksi, että pääsen herkuttelemaan.
Brita-kakku voi olla monelle tuttu, mutta koskaan ei ole turhaa esitellä klassikoita. Kakun idea on rasvaisessa ja ohuessa pohjassa, jonka päällä on rapsakkaa marenkia, kermavaahtoa ja mansikoita. Alkuperäisessä ohjeessa taitaa olla 2 desilitraa kermaa, mutta minun kakkuni ovat tunnettuja runsaasta kermaisuudestaan ja siksi ohjeessani on 4 desiä. Joissain ohjeissa kermaa laitetaan vain kakun väliin, mutta minulla on tapana mätkiä lusikalla pieniä kermavaahtonokareita myös päällimmäiselle kerrokselle ja asetella mansikat nokareiden päälle. Rahka on mainittu joissain ohjeissa, mutta mielestäni se ei Brita-kakkuun kuulu.
Tässä minun Brita-versiossani on reilusti mansikoita. Välissä olevat on sentään halkaistu, mutta pinnalla on komeasti kokonaisia mansikanmollukoita taiteellisesti aseteltuna (siis kiireessä, jotta pääsee kakkua nopeasti syömään). Joskus olen pursotellut ruusukkeita kermasta ja jos haluaa oikein nätin kakun, niin silloin ruusukkeet ovat suositeltavia. Eräille kakun kauneutta tärkeämpää on se, että sen saa nopeasti valmiiksi.
IKI-IHANA BRITA-KAKKU
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
3 keltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Marenki
3 valkuaista
1½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
Lisäksi
4 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1-2 l mansikoita
1. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa keltuaiset yksitellen joukkoon.
2. Lisää vaahdon joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe sekä lopuksi maito. Sekoita hyvin.
3. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi.
4. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokereita vähitellen, kunnes vaahto on napakkaa. Levitä vaahto taikinapohjan päälle pellille siten, että se ei yllä aivan taikinareunaan asti.
5. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 20-25 minuuttia. Jäähdytä.
6. Vaahdota kerma sokerin kanssa.
7. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Levitä toiselle puoliskolle ensin reilusti kermavaahtoa. Pilko mansikoita vaahdon päälle. Nosta toinen kakkulevy päälle ja koristele päällinen kermavaahdolla ja mansikoilla.
Mansikoita näyttää vielä olevan saatavilla, joten jos et ole Brita-kakkua ennen valmistanut, niin suosittelen kokeilemaan! Britan voi tehdä myös vadelmista tai kiiveistä ja miksei myös viinimarjoistakin, sillä happamat maut sopivat hyvin yhteen makean marengin ja myös kermavaahdon kanssa.
Minä olen tätä kakkua jo jonkin aikaa kytännyt, kun näyttää niin herkulliselta ja nyt ketuttaa, että paistoin eilen niitä pullia :D No, ainahan ne loputkin voi rykäistä pakastimeen jos jostain vielä mansikoita löytyy.
VastaaPoistaPullia ei voi koskaan leipoa turhaan... Hmmm... pullia, nyt rupes tekemään kauheesti mieli tuoretta pullaa :)
Poista