Blogin nimi vaihtunut. Miksi?

Minua on monesti sanottu jahkailijaksi, mutta kun jotain saan päähäni, niin silloin en jahkailua harrasta vaan toimin niin nopeasti, että se vaikuttaa hätiköinniltä. Muutin täysikuun valaisemana yönä blogini nimen. Se ei ollut kuitenkaan hetken päähänpisto vaan olin pohtinut nimen vaihtamista jo pitkään. In the footsteps of Coco and Carrie oli liian pitkä ja hankala nimi ja se lyheni keskusteluissa muotoon Coco ja Carrie tai tyyliin "se sun Cococarrie-blogi. Käytännössä eräs pieni, mutta rasittava tekijä oli se, että pitkän nimen kirjoittaminen kävi minua tympimään.

Ihan ensimmäinen blogini Vuodatuksen puolella oli nimeltään ahistaa ja se on edelleen löydettävissä. Joskus ajattelin, että pitäisin kahta blogia ja ahistaa-blogissa olisi kaikki pohdinnat ja täällä Bloggerin blogissa sitten kaikki muut, mutta päädyin panostamaan yhteen blogiin. Viime kesänä nimi In the footsteps of Coco and Carrie syntyi kuin itsetään ja olin tyytyväinen siihen. Nimi kertoo kahdesta naisesta, jotka ovat vaikuttaneet elämääni. Coco Chanel ryysyistä rikkauksiin tarinallaan ja sinnikkyydellään ja Carrie Bradshaw ja koko Sinkkuelämää on insipiroinut pukeutumistani ja myös ajattelutapaani. Mutta Sinkkuelämää oli pinnalla viime vuosikymmenellä ja Carrie-jutut ovat kieltämättä jo vähän out. Toki meille vannoutuneille faneille ne eivät ole out koskaan vaan jaksamme katsoa sarjan jaksoja uudelleen ja uudelleen, vaikka muistamme vuorosanat ja asuviritelmät ulkoa. Blogini nimi kuvasti sitä, että olin kahden itsenäisen ja persoonallisen naisen jäljissä niin tyylillisesti kuin asenteellisestikin, kuten blogini kuvaukseen kirjoitin ja olen edelleenkin, mutta hoksasin, että kuljen ihan omaa polkuani. Idoleita ja inspiroijia minulla kyllä on, mutta en kulje täällä kenenkään perässä vaan tallon omat jalanjälkeni ennaltakulkemattomalle polulle. Voin kiitollisena sanoa, että nyt seison enemmän omilla jaloillani kuin viime kesänä blogin perustamisen aikoihin eikä minun tarvitse enää kulkea enää kenenkään jalanjäljissä.

Olin laittanut mietintämyssyn päähän ja alkanut hautoa uutta blogin nimeä. Yhtenä yönä sitten chattailin Facebookissa ystäväni kanssa. Hänkin on bloginsa nimeä vaihtamassa ja heittelimme ilmaan vaihtoehtoja ja yhtäkkiä äkkäsin nimen Nainen tummissa. Se on se biisi, ettekö te tiedä? "Hän saapui keskiyöllä, näin viikatteenkin vyöllä..." Ja samassa taivastelin, että miksi en jo viime kesänä laittanut blogini nimeksi tuota? Sehän on ilmiselväpäivänselvä juttu! Lempikappaleeni on Uriah Heepin Lady in Black ja Nainen tummissa on kappaleen suomenkielinen versio, jonka Lemon on levyttänyt. Suomenkielisestä versiosta ollaan monta mieltä, mutta emme nyt lähde keskustelemaan musiikillisista seikoista. Lady in Black olisi ollut toki hyvä vaihtoehto blogin nimeksi, mutta se on jo minun käytössäni muissa yhteyksissä aika kulunut ja ehkä turhan kliseinen. Halusin myös suomenkielisen nimen, ja sen halusin jo alunperinkin ja nyt tuntuu hyvältä, kun saan käyttää minulle niin rakasta suomen kieltä. Blogini nykyinen nimi on enemmän minua itseäni kuin edellinen nimi ja nimi tuntuu täysin omalta. Koen tuon kappaleen omakseni ja olen nainen tummissa. Usein mustissa vaatteissa, mutta nimellä on myös symbolinen merkitys ja se kertoo siitä, että elämän tummat sävyt ja varjopuolet ovat minulle hvyin tuttuja. "On yksinäisyys kohtalosi, auttaa voi mä en... Sä vaikka kaiken oikein teet, sua seuraa aina kyyneleet, ei murheistansa pääse koskaan ihminen". 

Ystäväni kanssa mietittiin, että olisiko Nainen tummissa vai tummissaan parempi ja hänen mielestään tummissaan-sanasta tulee mieleen kummissaan. Nainen kummissaan - sekin olisi minun blogiini sopinut! Minä jäin makustelemaan sanaa tummissa... Mikä on tummi, tummi? Oisiko nainen mustissa parempi? Eipäs kuin Mirrissä, haha. Tällaisia pohdintoja sitä vilisee ihmisen pääkopassa, kun blogin nimeä miettii yösydännä. Mietin myös tietysti mielikuvia, joita sana tummissa aiheuttaa, mutta en jäänyt niitä vatvomaan, koska olin päätökseni tehnyt.

Sellainen käytännön ropleema nimen muuttamisesta tuli, että googlettamalla ei löydy vanhoja juttujani... Linkit löytyvät, mutta klikkaamisen jälkeen avautuu sivu, jossa kerrotaan, että blogia ei ole olemassa. Bloggerissa pitäisi ehdottomasti olla uudelleenohjaustoiminto! Lisäksi sompailin gmailin ja google+ -tilien kanssa ja suattaapi olla, että on käynynnä niin, että minulla on nyt useampi tili. Mutta kaikki on hallinnassa ja pääasia on, että blogi toimii, mitään ei ole kadonnut ja että pidän blogini uudesta nimestä hirmuisen paljon. Toivottavasti tekin!

Haluaisin vielä hioa blogin ulkoasua, mutta se on vähän vaiheessa. Blogibanneri on hyvä esimerkki siitä, millaista jälkeä tulee, kun käyttää PicMonkeylla kuvan käsittelyyn kymmenen minuuttia ja kun intoa on enemmän kuin älyä. Tein kuvan hätäpäissäni, koska halusin uuden nimen heti käyttöön ja pelkäsin, että minulle käy taas niin, että joku nappaa saaliin nokkani edestä. Kunhan ehdin, niin kikkailen enemmän kuvien kanssa ja teen vähän nykyaikaisemman ja tyylikkäämmän bannerin. Voi himskatti, kun olisi joku, joka osaisi opastaa, että millainen on hyvä banneri ja miten se tehdään... 

Jos et pidä blogini uudesta nimestä, niin tässä on sinulle vähän Shakespearea: What's in a name? That which we call a rose? A rose by any other name would smell as sweet. Aah, suosikkikohtaus Romeosta ja Juliasta ja minun moneen kertaan käyttämäni lainaus!

Tässä myös se Lemonin kappale... Sain kuulla useammaltakin ihmiseltä, että kappale on tuntematon ja vain kaksi ihmistä on sen tunnistanut. Toinen tunnisti sen siksi, kun se sattuu olemaan yksi hänen lemppareistaan ja toinen on vanhan, kunnon musiikin ystävä. Mitä musiikkia ihmiset oikein kuuntelevat, kun sekä Uriah Heep  että tämä ovat outoja tai siis tuntemattomia?


Nainen tummissa kiittää ja kuittaa ja ottaa mielellään kommentteja vastaan blogin uudesta nimestä ja vinkkejä sivun uutta ulkoasua varten.

Kommentit

  1. Tuttu kappale on, Ala- ja ylä asteella soitettiin koulun bändin kanssa molemmilla kielillä! :)
    T: J.M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä :) Tuota onkin helppo soittaa, kun siinä on vissiin kitaralle vain kaksi eri sointua eikä rumpukomppikaan ole kovin monimutkainen.

      Poista
  2. Minullekin tuttu kappale, mutta en tykkää laulajan äänestä yhtään :D Uriah heepin versiota rakastan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jotenkin tottunut tuohon suomalaiseen laulajaan, mutta ekan kerran kun kuulin, niin olin sitä mieltä, että koko biisi on raiskattu :)

      Poista
  3. Miun piti käyvä vastaa tähän jo aikoja sitten, mut nyt vasta muistin koko asian. Joo, tuttu on kipale, silloin joskus ömm..joku 15 vuotta sitten tuli useemmissa kesäbileissä veljen kaverin mökillä laulettua tätä biisiä poikien soiton säestämänä. Silloin tykkäsin tästä hirmuisesti, nyt on jo jotenkin vähän laimentunut. Ja miekään en tykkää tuon suomalaisen laulajan äänestä, en sitten yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut biisit jäävät vaan sinne nuoruuteen :)

      Tämä on aika helppo kappale laulaa ja huomaan usein lauleskelevani tätä. Viime yönä näin unta, että jouduin laulukokeeseen ja lauloin tämän :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)