Denimiä & pinkkiä ja viiden minuutin kampaus

Ja taas tänään harmaa päivä, josta ei voi äkkiseltään päätellä, että mikä kuukausi onkaan menossa. Ei oikein jaksaisi tällaisia päiviä enää... Missä aurinko lymyilee? Kun ulkomaailmassa ei ole kirkkautta eikä väriä, niin värikkyyttä on luotava itse. Pinkki on jäänyt pahasti paitsioon pukeutumisessani, mutta tänään teki pitkästä aikaa mieli pukeutua pinkkiin. Ehkä tämä liittyy värihimooni, josta edellisessä postauksessa kirjoitin. Tarvitsen nyt kunnon väribuustausta ja -terapiaa, etten vajoa harmauteen, joka ulkona minua väijyy.

Olin ensin laittamassa tummmanpunaista paitaa, mutta minulle tuli niin voimakas eiiii-reaktio, että otin käyttöön viime kesänä alennusmyynnistä ostamani paidan ja ihmettelin, että miksi en ole näin ihanaa paitaa aiemmin pitänyt. Pinkin ja mustan yhdistelmä on ikisuosikkini, mutta kakkoseksi kiirii pinkki+tumma denim. Mihinkään kummalliseen paikkaan en ollut tänään menossa vaan pyörähdin töissä, vaikka olin saikulla. Koska ei ne opettajan hommat silleen pyöri, että ei valmisteltaisi tunteja ja kokeita!

Olen tänään ollut väsynyt ja sairas ja ihan vaan piruillakseni sairaudelleni laittauduin pikkuisen normaalia enemmän ja laitoin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen vähän värikkäämpää huulipunaakin. Ehkä minun pitäisi kulkea meikittä ja tukka takussa ja vanhoissa kulahtaneissa vaatteissa, jotta näyttäisin sairaalta. Olen sitä mieltä, että vaikka sairas olenkin, niin ei minun tarvitse näyttää peikolta, vaikka monesti jotkut vähän ilkeästi kommentoivatkin, että et sinä kovin sairas ole, kun jaksat tälläytyä.

Olin myös niin noheva, että kietaisin hiukseni kiinni ja koristelin syherökomeuden pinkillä kukalla. Kampauksen, jos tätä edes sellaiseksi voi kutsua, tekemiseen meni viisi minuuttia. Vedin hiukset ylös ponnarille ja nipistin ponnarin pinneillä tukevasti kiinni. Pörrötukkani ei tupeerausta tarvitse vaan hiukset jäävät tyvestä tuuheaksi, kun niitä vähän nostelee ja siksi Amy Winehouse -typppiset kampausratkaisut ovat minulle hyviä. Tällaisia kampauksia tulee harvoin väsättyä, koska töissä en voi näitä pitää ja kotona nyhrätessä tuntuisi aika turhalta pitää hiuksia näin. Jos voisin, niin pitäisi hiuksiani aina (siis muualla kuin kotona) ihanasti ja onkin vähän sääli, että minut nähdään yleensä luonnontaipuisa tukka epämääräisesti töyhöttäen eikä minua ole totuttu näkemään hiusten suhteen kovin huoliteltuna. Työkaveri kysyikin tänään, että mikäs hääkampaus sillä nyt on.

Kaulakoruksi valitsin statement-korun ja tässäpä taas yksi henkilökohtainen ihmetyksen aihe: miksi pidän tällaisiakin koruja liian harvoin? Isot korut saavat ihan yksinkertaisenkin paidan näyttämään hyvältä, mutta normiarkipäivänä tuollaiset korut voivat olla ehkä liian juhlavia. Tai no, makuasia ja tottumuskysymys tämäkin. 

Kokeilin myös tämän hetken muotihittiä eli sitä, että kellon viereen laitetaan rannekoru. Olen kai niin vanhanaikainen, että mielestäni se on vähän hölmöä. Tämäkin on vaan jokin sellainen juttu, jossa minulla on jumiutunut asenne. Ei olisi ehkä minun tyylistäni käyttää megamuhkeaa kelloa ja sen vieressä koruröykkiötä, mutta never say never! Tuota Diorin nättiä sydänkorua aion kyllä kellon kanssa käyttää - se sopii mielestäni siihen oikein hyvin. Ja nyt kun olen saanut jään rikottua tällä alueella, niin aion kokeilla myös strassikoruja kellon pariksi. Mitä mieltä olette, onko tyylikästä käyttää rannekoruja ja kelloa samassa ranteessa?

Pinkillä värillä oli tänään toivottu vaikutus, sillä piristyin oikein kivasti ja muistutankin nyt siitä, että väreillä on suuri vaikutus mielialaamme. Onko sinulla tiettyjä piristysvärejä tai tarvetta pukeutua johonkin tiettyyn väriin?

Tähän loppuun vielä pakollinen pöllöilyilme, jonka myötä toivotan teille ihkua huomista naistenpäivää ja viikonloppua♥