Yhdestä mekosta kaksi tyyliä: klassinen lumikuningatar ja rokkitytsy miestennielijäsaappaissa

Tässä lomalla olen nukkunut, nukkunut, nukkunut ja huilinut urakalla, mutta myös tehnyt joitain rästihommia, kuten siivonnut sähköposteja ja muistitikkuja sekä käynyt blogiani läpi. Löysin yhden julkaisematta jääneen postauksen ja vähän myöhässähän tämä pikkujouluasujuttu tulee, mutta parempi myöhään...

Pikkujouluihin ja muihinkin juhliin ehdottomasti käyttökelpoisin vaate on pikkumusta, koska sen voi asustaa lähes miten hyvänsä. Sattui kuitenkin käymään niin, että pikkumustani oli todella PIKKUmusta, koska olin kummallisesti paksuuntunut. Sain siis hyvän syyn ottaa käyttöön kesällä alennusmyynnistä tilaamani hopeisen mekon. Olen ihan liian nirso ja esimerkiksi kiva arkimekko on ostamatta, sillä en ole sellaista vielä löytänyt. Kun näin tuon hopeisen Vilan mekon, niin rakastuin siihen heti. Se oli niin minunnäköiseni. Olen aina pitänyt hopeasta enemmän kuin kullasta ja vaikka nyt olenkin tykästynyt kultaan, niin ei se koskaan hopeaa päihitä. Tästä mekosta tuli suosikkini ja olen ihan varma, että tätä tullaan näkemään päälläni paljon. Jos minun pitäisi valita kaikista mekoistani vain yksi, olisi se tämä, koska tässä on jotain sellaista, mitä pikkumustassa ei ole. 

Tältä mekko näyttää päällä ja vaikka malli on tyköistuva, niin se ei silti paksunna vaan päinvastoin. Ainoa huono puoli hieman pussilleen jäävä lantio-osa, mutta se peittää sopivasti alavatsamakkarani (en häpeä tunnustaa, että minulla sellainen on, koska se on ollut aina ja tulee olemaan, amen). Mekko on lyhythelmainen, mutta ei liian ja vaikka pohkeeni ja reiteni ovat paksut, niin en arastele näyttää niitä, koska paksuus on pääasiassa lihasta ja fysioterapeutin mukaan pohkeet on terästä. Toisin kuin käsivarret, jotka kaipaavaat kipeästi treeniä! Tästä mekosta asustin kaksi erityylistä kokonaisuutta kaksiin erilaisiin juhliin.

ASU 1: LUMIKUNINGATTARENA ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISISSA

Koulullamme eli siis työpaikallani järjestetään joka vuosi itsenäisyyspäivän tanssiaiset ja sekä opettajat että oppilaat pukeutuvat hienosti. Iltapuvunkin saa laittaa ja kerran minulla on ollutkin kaikkein hienoin pukuni päällä, mutta päädyin moppaamaan lattiaa illan päätteeksi ja olin kauhuissani samettihelmani ja swarowski-kristallikoristeideni puolesta ja silloin päätin, että en laita noihin juhliin ihan niin hienoa ja arvokasta asua. 

Kävin taas aikamoisen pähkäilyn koruvalinnoissa, mutta päädyin helmiin. Sitten meinasin jo tilata helmillisen laukun, mutta otin esille vuosia vanhan pikkulaukun, jossa kylläkin on tyyliristiriidallisesti strasseja. Tykkään nimittäin siitä, että on joko helmiä tai strasseja eikä kumpaakin yhtäaikaa.

Selailin nettikauppojen valikoimat myös siinä toivossa, että löytäisin hopeiset korkkarit, mutta mitäs minä sellaisia ostamaan, koska minulla on iki-ihanat vintage-kengät. Äitini on ostanut kengät vuosikymmeniä sitten ja pienenä tyttönä kengät olivat mielestäni maailman kauneimmat prinsessakengät ja jopa teiniangstaavanakin pidin niistä. Malli on jalkaani täydellisen passeli enkä aio noista kengistä luopua koskaan! Ja jos minun pitäisi valita loppuelämäkseni vain yhdet juhlakengät, niin ne olisivat nämä. Sorry vaan Manoloni, jäitte kuitenkin kakkoseksi!

Vilukissan hartialämmikkeeksi valikoitui vaatekappale, jota voi käyttää liian harvoin. Muistan aina mainita, että tekoturkisstoolani on ostettu Pariisista! Ah, Pariisista, onpas luksuksellista ja chiciä! Voi, kunpa tällä vaatteella olisi useamminkin käyttöä! Varmaankin tämän vuoksi monet kutsuivat minua lumikuningattareksi. Se oli kaunis kohteliaisuus.

Harventuneisiin hiuksiini yritin tehdä kauniita kiharoita, mutta koska en hallitse kähertimien käyttöä, niin tein jonkin sortin kampauksen. Tupeeraamisen kanssa tuli ongelmia, koska minulla ei ollut enää hiuksia peittämään tupeerausta ja jos ei muuten, niin kampauksia tehdessä huomaan karvaasti, kuinka tukkani on lähtenyt. Nutturakampaus on helppo tehdä, vaikka se näyttää siltä, että sen tekemiseen menisi paljon aikaa. Kauniin hiuspantakorun virka on peittää rumaa juurikasvua ja se toimittikin virkansa hienosti ja pantamaisuutensa ansiosta pysyi paikallaan kovassa menossa.

Juhlameikin onnistumisen A ja O: älä ajattele, että olet tekemässä juhlameikkiä. Ajattelin, että olen lähdössä töihin ja huiskishäiskis, yhtäkkiä kasvoillani olikin onnistunut juhlameikki. Kiersin päälistelemässä itseäni kaikista asuntoni peileistä ihmeissäni ja kyllä, se oli nopeasti tehty ja onnistunut meikki. Tosin tässä kuvassa jo vähän kärsinyt, koska otin kuvat työpäivän jälkeen. Siksi hiuksetkin ovatvähän räjähtäneet, vaikka kuinka suihkin pitävän lakkakerroksen. 

Harvoin sitä opettaja on näin hienona työpaikallaan! Mutta tuolta minä yleensä ilmeeni puolesta töissä näytän, koska pidän työstäni ja saan tehdä sitä niin mahtavien ihmisten kanssa - tarkoitan sekä opettajakollegoita että kivoja oppilaitani. Oppilaiden iloisuus ja energisyys tarttuu. Kiitos sille oppilaalle, joka tämän kuvan otti! Sait minusta iloisen puoleni esiin helposti! Ja kyllä minä tiedän, pulpeteilla ei saa istua.

Vähän niin kuin lumikuningatar olisi photoshopattu kotitalousluokan eteiseen. Koulun juhla ja arki yhdistyvät tässä kuvassa aika kontrastimaisesti.

ASU 2: ROKKITYTSY PIKKUJOULUISSA

Tyyli-ihmiset valittelevat sitä, että pikkujoulupukeutuminen näyttää halvalta ja lutkahtavalta, mutta onneksi minun pikkujouluasuni näyttää rikkaalta ja lutkahtavalta! Ihan sama nimittäin, mitä noiden miestennielijäsaappaiden kanssa pukee, niin aina näyttää vähän Red Light District -henkiseltä. Jos tanssiaisasuni oli klassinen ja hillitty ja enemmän Chanel, niin tämä asu menee Carrie Bradshaw -osastolle. Ainakin massiivisen vyön vuoksi. Tämä asu oli juuri sellainen, että olisin ehdottomasti halunnut, että otetaan kuvia seisaltaan, mutta kuvaajalla oli niin hirveä kiire baariin (milloin ei olisi), että kuvat jäivät ottamatta.

monien pikkujoulujen teema on ollut rock ja monet klassisesti pukeutuvat naiset taivastelivat, että miten ihmeessä voi pukeutua rokahtavasti. Minun pitäisi ehkä miettiä, miten ei pukeuduttaisi rokahtavasti, koska bileisiin lähtiessä tyylini on usein rokahtava ja jos tummaa silmämeikkiä tulee sudittua liikaa, niin näytän kuulemma bläckäriltä tai gootilta. Mutta minkäs pantteri pilkuilleen mahtaa!

Koruja ja asusteita, halpaa ja kallista. Kello DKNY, laukku Chanel, kaulakoru tehty katkenneesta ketjuvyöstä, rannekoru ilmaislahja Klingeliltä, vyö Vero Moda. Ja kuvan laatu taas jotain ihan surkeaa.

Tästä kuvasta tykkään itse tosi paljon, mutta kuvaajan mukaan näytän siltä kuin aikoisin sanoa viettelevällä äänellä: "Jos olet seuraa vailla, niin soita 123 123". En oikein tiennyt, oliko se loukkaus vai kohteliaisuus, mutta en ehtinytvaivata päätäni sillä, koska kuvaajani jatkoi, että minun pitäisi edes yrittää olla kuvissa hottis eikä aina vaan pitää pinkeää, opeteltua hymyä yllä tai näyttää tympääntyneeltä. Olen yrittänyt sanoa, että en ole koskaan tuntenut itseäni mitenkään hotiksi ja samalla sisäinen feministini heräsi vastustamaan sitä, että naisten pitäsi olla sexybabeja aina, koko ajan ja kaikkialla. Minä en ole koskaan yrittänyt olla sellainen, koska minusta se on liian alentavaa naiselle. Nainen voi tavoitella tyylikkyyttä ja kauneutta, mutta seksikkyyden tavoittelemisessa mennään alueelle, jossa miehet ottavat vallan määrätä. Minä en alistu sellaiseen vaan lähden baariin vaikka jätesäkki päällä, jos tykkään. Ehkä se johtuu siitä, että en ole koskaan ollut miesten huomiota vailla enkä erityisesti kiinnittänyt siihen huomiota. Kun olin käynyt tämän sisäisen monologinin, niin kuvaajani, miespuolinen siis jatkoi, että minun pitäisi ottaa kuulemma motokseni AC/DC:n Problem Child -biisistä kohta, jossa lauletaan: "I'm hot and when I'm not, I'm cold as ice". No, jospa keskityn vain olemaan se Problem Child.

Jos kuvaajani ei pelleilisi ja kehottaisi minua hymyilemään nättiä hymyä tai ottamaan jotain pöllöä ilmettä, niin näyttäisin joka kuvassa tältä. Tämä on nimittäin perusilmeeni. Kyllä, se on hieman surullinen, hieman tympeä, hieman jotain, mille en keksi edes nimeä. 

Koska kaikki muut kuvat ovat onnistuneet kohtalaisen hyvin (sumeudesta=kännisestä kuvaajasta huolimatta), niin laitetaan tähän se kuva, joka kuvaajan sanojen mukaan on "Vitun friikki". Ja niin se onkin. Luin vastikään kirjoituksen siitä, että rockmusiikki on saatanasta ja tuota kuvaa katsoessa herää epäilys, että itse vanha vihtahousu on ilmiintynyt minuun. Nyt olen muuten tasoissa sen yhden rakkaan ystäväni kanssa, jolta levisi valotuksen ansiosta eräässä pikkujoulukuvassa pää ja josta edelleen häntä tasaisin väliajoin muistutamme. Minulla levisi nyt silmä. Ja kyllä, minulla ei ole riittävästi itsekritiikkiä, että voisin jättää tällaiset kuvat julkaisematta! Tuo ilme kuvastaa muuten sitä ajatusta, joka minulle tulee siitä, että tiistaina pitäisi tokentua töihin. Voisin nimittäin jatkaa lomailua loputtomiin.

KIVAA VIIKONLOPPUA JA LOPPIAISTA 

JA MUKAVIA LOMANLOPPUJA NIILLE, 
JOTKA SAAVAT VIELÄ RENTOILUSTA NAUTTIA!