Minulle on tapahtunut jotain kummallista. Minusta on tullut liian järkevä shoppailija. Ei kuitenkaan ihan liian järkevä, mutta järkevämpi kuin aiemmin. Se ei ole huono juttu, mutta nyt minua ahdistaa, koska muutokset tuppaavat ihmistä ahdistamaan. Olen pohtinut viime aikoina hyvin paljon shoppailua, ihmisten kulutuskäyttäytymistä, kaatopaikkojen täyttymistä, vaatteiden laatua ynnä muuta aiheeseen liittyvää.
Rakastan shoppailua ja kun pari vuotta sitten luin Himoshoppaaja-kirjat, tunnistin itseni aivan liian monesta kohdasta. Tosin olen aina ollut (melko) järkevä shoppailija, en ole koskaan ylittänyt tiliäni ja olen ostanut kaiken sillä rahalla, mitä olen työnteollani ansainnut. Opiskeluaikana minulle jäi kuukaudessa käteen 193 euroa laskujen maksamisen jälkeen. Kävin satunnaisesti töissä ja siksi minulla oli joskus vähän ekstrarahaakin. Tai ei ollut, koska käytin ne tehokkaasti Savonlinnan Lindexillä tai Pukissa. Opiskeluaika oli köyhäilyä ja oli mahtavaa, että joskus pääsi ostamaan itselleen jotain kivaa. Minulla on edelleen käytössä vaatteita, joita olen ostanut noina aikoina, siis kymmenisen vuotta sitten. Ne ovat olleet hyviä hankintoja. Kun pääsin töihin ja tuloni kymmenkertaistuivat, myös menoni kymmenkertaistuivat. Menin aivan sekaisin siitä rahamäärästä, joka kilahti tililleni kerran kuukaudessa. Ostelin vaatteita, kenkiä, laukkuja, astioita, kodin tekstiilejä ja lisää kenkiä ja laukkuja... Eikä minua koskaan kaduttanut! Eikä minua vieläkään kaduta. Tai no ehkä vähän, koska tilanne on täysin sama kuin Sinkkuelämän Carriella, jolla ei ollut varaa omaan asuntoon, koska hän oli törsännyt omaisuutensa kenkiin... Yritin joskus laskea, kuinka paljon olen sijoittanut vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin ja huonon matikkapääni vuoksi en päässyt minkäänlaiseen realistiseen lopputulemaan. Eikä tuollainen laskutoimitus hyödyttäisi mitään, mennyt mikä mennyt ja voin lohduttaa itseäni sillä, että ainakin rahani on käytetty johonkin kiinteään, ei baareissa remuamiseen, viinaan tai tupakkaan tai muuhun pöhköön.
Rakastan shoppailua ja kun pari vuotta sitten luin Himoshoppaaja-kirjat, tunnistin itseni aivan liian monesta kohdasta. Tosin olen aina ollut (melko) järkevä shoppailija, en ole koskaan ylittänyt tiliäni ja olen ostanut kaiken sillä rahalla, mitä olen työnteollani ansainnut. Opiskeluaikana minulle jäi kuukaudessa käteen 193 euroa laskujen maksamisen jälkeen. Kävin satunnaisesti töissä ja siksi minulla oli joskus vähän ekstrarahaakin. Tai ei ollut, koska käytin ne tehokkaasti Savonlinnan Lindexillä tai Pukissa. Opiskeluaika oli köyhäilyä ja oli mahtavaa, että joskus pääsi ostamaan itselleen jotain kivaa. Minulla on edelleen käytössä vaatteita, joita olen ostanut noina aikoina, siis kymmenisen vuotta sitten. Ne ovat olleet hyviä hankintoja. Kun pääsin töihin ja tuloni kymmenkertaistuivat, myös menoni kymmenkertaistuivat. Menin aivan sekaisin siitä rahamäärästä, joka kilahti tililleni kerran kuukaudessa. Ostelin vaatteita, kenkiä, laukkuja, astioita, kodin tekstiilejä ja lisää kenkiä ja laukkuja... Eikä minua koskaan kaduttanut! Eikä minua vieläkään kaduta. Tai no ehkä vähän, koska tilanne on täysin sama kuin Sinkkuelämän Carriella, jolla ei ollut varaa omaan asuntoon, koska hän oli törsännyt omaisuutensa kenkiin... Yritin joskus laskea, kuinka paljon olen sijoittanut vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin ja huonon matikkapääni vuoksi en päässyt minkäänlaiseen realistiseen lopputulemaan. Eikä tuollainen laskutoimitus hyödyttäisi mitään, mennyt mikä mennyt ja voin lohduttaa itseäni sillä, että ainakin rahani on käytetty johonkin kiinteään, ei baareissa remuamiseen, viinaan tai tupakkaan tai muuhun pöhköön.
Olen vähentänyt vaatteiden ostamista huomattavasti, sillä olen alkanut ajatella ekologisemmin. Olen aina ajatellut ekosti, mutta vasta jokin aika sitten ryhtynyt toteuttamaan edes vähän ekompaa elämäntapaa ja olenkin semiekologinen. Suuren osan laukuistani olen myynyt kirppiksellä ja monet kengätkin ovat sinne päätyneet. Shoppailuhimostani en koskaan pääse, mutta olen huomannut, että olen aivan liian järkevä. Tahdon kaikkea, tahdon paljon, uutuuksia, vintagea, jotain spesiaalia, supertrendikästä, kaikkea mitä on tarjolla, mutta nykyisin tyydyn vain tahtomaan. En kestä ajatusta siitä, että ostan vaatteet vain yhtä sesonkia varten ja sitten viskaan ne menemään. Tosin vaatteiden huonon laadun vuoksi nykyisten vaatteiden käyttöikä on lyhyt ja siksi luonnollista poistumaa tulee enemmän kuin ennen. Kun ekologisen ja taloudellisen ajattelun yhdistää nirsouteeni, niin ei ole ihme, että ostan nykyisin kovin vähän vaatteita. Kun selaa useiden nettikauppojen 30 000 erilaista mekkoa eikä löydä mieleistään, niin vika ei ole ainakaan valikoimassa!
Nettikaupoissa surffailu on kivaa ajanvietettä ja voi miten ihania vaatteita onkaan tarjolla ja alennettuun hintaan ja oijoi tuolta saisi vielä ostohyvitystä... Muttamutta... Saatan selailla pitkäänkin jotain sivustoa, päättää, että tilaan jotain ja aina lopulta klikkaan sivuston kiinni enkä tilaa mitään. Viimeksi kävin Asoksen valikoimat läpi (70 % alennusta, ihan pakko hyödyntää) ja päätin, että tilaan pipon, laukun, takin ja neuletakin ja joo, villakangastakin todella tarvitsen. Äääh, minullahan on jo monta pipoa enkä hitsi vie tilaa mitään laukkua, ellei se ole juuri täydellinen ja ai niin, vastahan minä ostin neuletakin... Tuollainen ajatusketju raksuttaa päässäni aina, kun olen ostamassa jotain ja mietin nykyisin, että mitä todella tarvitsen ja nuukailen jopa liikaa. Nuukailu ja järkeily kuitenkin kannattaa. Järkeilyn vuoksi en ole niin muodikas mitä tahtoisin olla, koska haluan valita klassisempia vaihtoehtoja ja käyttää vaatteeni mahdollisimman tarkkaan. Tänään heitin roskiin kengät, jotka olin ostanut alennusmyynnistä helmikuussa 2008. Olin heittämässä kenkiä pois jo vuosi sitten, mutta käytin ne nyt täysin loppuun. Vasemman kengän vetoketju oli rikki, pinta hankaantunut pois monesta kohdasta, pohjat puhki ja kengillä oli jo paha kävelläkin. Ja silti mietin, että raaskinko millään lähettää kenkiä kaatopaikalle. Ne olisi voinut korjata ainoastaan jesarilla ja ajattelin, että ehkäpä kengät ovat tulleet elinkaarensa päähän palveltuaan kovassa käytössä.
Minulla on usein päässäni ostoslista ja ajatuksia siitä, mitä haluaisin. Kävin syyslomalla Lontoossa ja olin laatinut ostoslistan: beige/nude laukku, neulemekko, villakangastakki, nilkkurit, saappaat, pipo-/kaulahuivisetti, kapealahkeiset housut, vaaleakiviset korvikset ynnä muuta kivaa. Tuo ostoslista on edelleen voimassa, koska minulle iski totaalinen tympeys ja henkinen närästys. Tietenkin kävin Lontoon kaupoissa, mutta totesin, että kehitysmaissa valmistetut vaatteet ovat yhtä huonolaatuisia, ostaapa ne sitten Lontoosta tai Jyväskylästä. Paljon hehkutettu Topshop oli suuri pettymys. Rekeillä roikkui huonolaatuisia ja ylikalliita rutkuja. Eikä se Selfridgeskään ollut sen kummempi. Ajattelin, että Lontoosta varmasti löytyy laadukas villakangastakki, mutta samanlaisia huovuttuneen näköisiä pölyjen ja karvojen kerääjiä takit olivat sielläkin. Harrods oli täynnä Made in China -krääsää ja minulle tuli niin suuri ahdistus siellä, että halusin pois. Kenkäosastolla oli alennusmyynti ja upeita korkkareita olisi saanut halvalla, mutta mitä teen korkkareilla? Miten usein niitä käytän? Entisetkin ovat laatikoissa käyttämättä! Sitäpaitsi kaikkea saa nykyisin tilattua netin kautta, mutta internetin välityksellä ei pääse kokemaan Tower of Londonin tunnelmaa tai risteilemään Thamesille.
Nettikaupoissa surffailu on kivaa ajanvietettä ja voi miten ihania vaatteita onkaan tarjolla ja alennettuun hintaan ja oijoi tuolta saisi vielä ostohyvitystä... Muttamutta... Saatan selailla pitkäänkin jotain sivustoa, päättää, että tilaan jotain ja aina lopulta klikkaan sivuston kiinni enkä tilaa mitään. Viimeksi kävin Asoksen valikoimat läpi (70 % alennusta, ihan pakko hyödyntää) ja päätin, että tilaan pipon, laukun, takin ja neuletakin ja joo, villakangastakin todella tarvitsen. Äääh, minullahan on jo monta pipoa enkä hitsi vie tilaa mitään laukkua, ellei se ole juuri täydellinen ja ai niin, vastahan minä ostin neuletakin... Tuollainen ajatusketju raksuttaa päässäni aina, kun olen ostamassa jotain ja mietin nykyisin, että mitä todella tarvitsen ja nuukailen jopa liikaa. Nuukailu ja järkeily kuitenkin kannattaa. Järkeilyn vuoksi en ole niin muodikas mitä tahtoisin olla, koska haluan valita klassisempia vaihtoehtoja ja käyttää vaatteeni mahdollisimman tarkkaan. Tänään heitin roskiin kengät, jotka olin ostanut alennusmyynnistä helmikuussa 2008. Olin heittämässä kenkiä pois jo vuosi sitten, mutta käytin ne nyt täysin loppuun. Vasemman kengän vetoketju oli rikki, pinta hankaantunut pois monesta kohdasta, pohjat puhki ja kengillä oli jo paha kävelläkin. Ja silti mietin, että raaskinko millään lähettää kenkiä kaatopaikalle. Ne olisi voinut korjata ainoastaan jesarilla ja ajattelin, että ehkäpä kengät ovat tulleet elinkaarensa päähän palveltuaan kovassa käytössä.
Minulla on usein päässäni ostoslista ja ajatuksia siitä, mitä haluaisin. Kävin syyslomalla Lontoossa ja olin laatinut ostoslistan: beige/nude laukku, neulemekko, villakangastakki, nilkkurit, saappaat, pipo-/kaulahuivisetti, kapealahkeiset housut, vaaleakiviset korvikset ynnä muuta kivaa. Tuo ostoslista on edelleen voimassa, koska minulle iski totaalinen tympeys ja henkinen närästys. Tietenkin kävin Lontoon kaupoissa, mutta totesin, että kehitysmaissa valmistetut vaatteet ovat yhtä huonolaatuisia, ostaapa ne sitten Lontoosta tai Jyväskylästä. Paljon hehkutettu Topshop oli suuri pettymys. Rekeillä roikkui huonolaatuisia ja ylikalliita rutkuja. Eikä se Selfridgeskään ollut sen kummempi. Ajattelin, että Lontoosta varmasti löytyy laadukas villakangastakki, mutta samanlaisia huovuttuneen näköisiä pölyjen ja karvojen kerääjiä takit olivat sielläkin. Harrods oli täynnä Made in China -krääsää ja minulle tuli niin suuri ahdistus siellä, että halusin pois. Kenkäosastolla oli alennusmyynti ja upeita korkkareita olisi saanut halvalla, mutta mitä teen korkkareilla? Miten usein niitä käytän? Entisetkin ovat laatikoissa käyttämättä! Sitäpaitsi kaikkea saa nykyisin tilattua netin kautta, mutta internetin välityksellä ei pääse kokemaan Tower of Londonin tunnelmaa tai risteilemään Thamesille.
Meille tarjotaan koko ajan uusia houkutuksia ja koko ajan on jossain jokin alennusmyynti, joka houkuttaa ostamaan, koska kannattaahan silloin ostaa, kun saa erikoisen halvalla. Nytkin on menossa mid season sale. Mikä ihmeen mid season sale? Eikö se riitä, että alennusmyynnit ovat joulun ja juhannuksen jälkeen? Ei se nykyisin riitä, sillä sesongit vaihtuvat nopeasti ja kauppojen on päästävä eroon edellisen sesongin tuotteista. Nettikaupat mainostavat, että uutuksia tulee pari kertaa viikossa tai jopa joka päivä. Mihin ihmiset tarvitsevat jatkuvasti uusia vaatteita? Ei niitä oikeasti tarvitakaan, vaan vain halutaan. Muotiblogit pitävät tehokkaasti yllä mielikuvaa siitä, että on saatava jatkuvasti jotain uutta. Kommenttibokseissa toistuvat sanat "mistä ostettu" ja "minäkin tahdon", vaikka ennen blogin lukemista ei olisi edes tiennyt, että juuri sitä tietynlaista vaatetta on edes olemassa. On taas luotu turha tarve. Mainoksilla on sama vaikutus.
Me emme osta uusia vaatteita vaan me ostamme mielikuvia. Mielikuva uudesta vaatteesta on mielikuva meistä tietynlaisena ihmisenä. Erilaiset brändit luovat erilaisia mielikuvia ja statusarvoa ja monilla meistä on lempimerkkinsä. Minullakin, vaikka yleensä ostankin kaiken ihan muun perusteella kuin merkin. Minusta olisi kiinnostavaa tehdä sellainen ihmiskoe, että merkkiuskollisille tyypeille laitettaisiin riviin tuotteita, joista osa on heidän suosimaansa merkkiä ja osa ei mitään merkkiä. Ostaisiko kukaan rumia ruskearuudullisia laukkuja, jos ne eivät sattuisikaan olemaan Vuittonia? Valitsisivatko he kuitenkin lempimerkkinsä? Kirjaimilla ja logoilla on maaginen merkitys! Maailma on täynnä merkkejä ja minäkin muodista kiinnostuneena ihmisenä törmään jatkuvasti merkkeihin, joista en ole aiemmin kuullutkaan. Suurin osa meidän tavisten käyttämistä vaatteista on ihan peruskamaa, mutta monet ostelevat vähän kalliimpien merkkien vaatteita, koska uskovat hinnan (ja myös sen merkin) olevan takuu hyvästä laadusta. On höpöpuhetta, että juuri jokin tietty merkki on laadukas tai muita parempi, sillä keskihintaisissa merkeissä ei ole suuria eroja verrattuna vähän edullisempiin merkkeihin. Merkeillä luodaan vain imagoa ja jotkut tuotemerkit ovat onnistuneet brändäämään itsensä muita paremmin. Prismasta saattaa saada erinomaisen laatuisen ja kestävän neulepuseron ja kalliista butiikista saattaa saada alta aikayksikön nyppyyntyvän neuleen. Minun Espritin trikoopaita reikiintyi liian pian, mutta halpahalli Löytötexistä ostamani perustrikoo ei veny ei vanu eikä kulu millään.
Harrodsilla oli myynnissä laukku, joka maksoi 36 000 puntaa. Minulla oli hienoisia vaikeuksia ymmärtää hintalapun numeroita. Laukku on todennäköisesti tehty alligaattorista tai jostain muusta harvinaisesta rääkätystä eläinparasta ja se on myös käsintehty. Mutta 36 000! Miten noin kallis laukku eroaa vaikka kymppitonnin laukusta? Mikä erottaa viiden tonnin ja kymppitonnin laukun (siis muu kuin hintalappu) toisistaan? Ymmärrän kyllä eron viidenkympin ja muutaman tonnin laukun välillä enkä kykene ajattelemaan kuin eräs ystäväni, joka tokaisi: "Ne ovat vain laukkuja".
Olen ollut himoshoppaaja ja tulen aina olemaan ainakin henkisesti, mutta nykyisin teen enemmän ns. ikkunaostoksia ja säästän sekä kukkaroani että ympäristöä. Minun on helppo ymmärtää ihmisiä, jotka ostelevat jatkuvasti kaikenlaista kivaa, mutta olen myös huolissani. Ostamisesta tulee nopea ja helppo tyydytys ja siihen jää koukkuun, mutta kyseessä on vain hetken hurma. Aina on saatava uudempaa ja hienompaa ja tässä itsekin pähkäilen, että oliko viimeisin takkiostokseni sittenkään kovin järkevä, että olisiko sittenkin pitänyt ostaa musta perustrenssi ja kävin taas aika monet nettikaupat läpi enkä sitten ostanut mitään, koska taas järkeilin. Monet ihmiset eivät järkeile, eivät kyseenalaista ostoksiaan eivätkä tee harkittuja ostopäätöksiä, mutta toivoisin todella, että jokainen shoppailua harrastava miettisi omia kulutustottumuksiaan.
P.S. Jos tämä postaus vaikuttaa tajunnanvirralta, niin sitä se myös on :)
Olen ollut himoshoppaaja ja tulen aina olemaan ainakin henkisesti, mutta nykyisin teen enemmän ns. ikkunaostoksia ja säästän sekä kukkaroani että ympäristöä. Minun on helppo ymmärtää ihmisiä, jotka ostelevat jatkuvasti kaikenlaista kivaa, mutta olen myös huolissani. Ostamisesta tulee nopea ja helppo tyydytys ja siihen jää koukkuun, mutta kyseessä on vain hetken hurma. Aina on saatava uudempaa ja hienompaa ja tässä itsekin pähkäilen, että oliko viimeisin takkiostokseni sittenkään kovin järkevä, että olisiko sittenkin pitänyt ostaa musta perustrenssi ja kävin taas aika monet nettikaupat läpi enkä sitten ostanut mitään, koska taas järkeilin. Monet ihmiset eivät järkeile, eivät kyseenalaista ostoksiaan eivätkä tee harkittuja ostopäätöksiä, mutta toivoisin todella, että jokainen shoppailua harrastava miettisi omia kulutustottumuksiaan.
P.S. Jos tämä postaus vaikuttaa tajunnanvirralta, niin sitä se myös on :)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista :)