Jos et jaksa lukea koko tekstiä, niin lue vain tummennetut kohdat!
Teidän pitäisi ensin käydä lukemassa pohjustukseksi Eeva Kolun Kaikki mitä rakastin -blogista kirjoitus blogien "vaarallisuudesta" ja niiden tarjoamasta maailmankuvasta ja siihen suhtautumisesta täältä. Vaikka et kirjoitusta lukisikaan, niin löydät kyllä punaisen langan minun kirjoituksestani. Olen viime viikolla pohtinut samoja asioita kuin Eeva Kolu ja siksi hämmästyinkin, kun tuo kirjoitus ilmestyi, sillä suurimman osan siinä olleista ajatuksista tunnistan hyvin tutuiksi. Lyhyesti sanottuna kyse on siis siitä, että blogit tarjoilevat liian kiillotettua kuvaa elämästä. Tässä välissä sanon jo, että niinhän Facebookissakin tehdään ja elämässä muutenkin. Emme välttämättä vastaa kysymykseen "Mitä kuuluu?" täysin realistisesti. Se ei tarkoita, että pitäisimme yllä kulissia vaan että emme halua kuormittaa kanssaihmisiä murheillamme. Facebook-päivitykseen tai blogiin emme kirjoittele kaikkia mieltäpainavia huolia.
Realityblogejakin on, on blogeja, joissa käydään läpi omia menetyksiä ja surun aiheita ja minäkin olen varma, että tulen kirjoittamaan jostain sellaisesta, mikä ahistaa. Mutta pääasiassa haluaisin keskittyä kaikkeen kauniiseen ja positiiviseen ja pyrkiä siihen, että voisin ilahduttaa ihmisiä eri tavoin. Minun ei ole tarkoitus luoda sellaista kuvaa, että elämäni on täydellistä ja ettei minussa ole mitään vikaa. Se käsitys, että bloggaajien elämä on kiiltokuvamaisen upeaa, voi olla lukijan oma johtopäätös. Monet asiat vaan näyttävät paremmalta, kun niistä on otettu kuva hyvästä kulmasta tai etenkin jos kuvia on käsitelty. Tottakai meillä on televisiotakin katsellessamme tiedossa se tosiseikka, että ei kukaan herää aamulla saippuasarjojen tyyliin täydessä meikissä tai sen näköisessä kampauksessa, että se on juuri jäähtynyt kihartimen jäljiltä.
Teidän pitäisi ensin käydä lukemassa pohjustukseksi Eeva Kolun Kaikki mitä rakastin -blogista kirjoitus blogien "vaarallisuudesta" ja niiden tarjoamasta maailmankuvasta ja siihen suhtautumisesta täältä. Vaikka et kirjoitusta lukisikaan, niin löydät kyllä punaisen langan minun kirjoituksestani. Olen viime viikolla pohtinut samoja asioita kuin Eeva Kolu ja siksi hämmästyinkin, kun tuo kirjoitus ilmestyi, sillä suurimman osan siinä olleista ajatuksista tunnistan hyvin tutuiksi. Lyhyesti sanottuna kyse on siis siitä, että blogit tarjoilevat liian kiillotettua kuvaa elämästä. Tässä välissä sanon jo, että niinhän Facebookissakin tehdään ja elämässä muutenkin. Emme välttämättä vastaa kysymykseen "Mitä kuuluu?" täysin realistisesti. Se ei tarkoita, että pitäisimme yllä kulissia vaan että emme halua kuormittaa kanssaihmisiä murheillamme. Facebook-päivitykseen tai blogiin emme kirjoittele kaikkia mieltäpainavia huolia.
Realityblogejakin on, on blogeja, joissa käydään läpi omia menetyksiä ja surun aiheita ja minäkin olen varma, että tulen kirjoittamaan jostain sellaisesta, mikä ahistaa. Mutta pääasiassa haluaisin keskittyä kaikkeen kauniiseen ja positiiviseen ja pyrkiä siihen, että voisin ilahduttaa ihmisiä eri tavoin. Minun ei ole tarkoitus luoda sellaista kuvaa, että elämäni on täydellistä ja ettei minussa ole mitään vikaa. Se käsitys, että bloggaajien elämä on kiiltokuvamaisen upeaa, voi olla lukijan oma johtopäätös. Monet asiat vaan näyttävät paremmalta, kun niistä on otettu kuva hyvästä kulmasta tai etenkin jos kuvia on käsitelty. Tottakai meillä on televisiotakin katsellessamme tiedossa se tosiseikka, että ei kukaan herää aamulla saippuasarjojen tyyliin täydessä meikissä tai sen näköisessä kampauksessa, että se on juuri jäähtynyt kihartimen jäljiltä.
Sellaisen vastakkaisen näkökulman heitän tuohon Kaikki mitä rakastin -blogin kirjoitukseen, että ihminen ei voi aina vaan päättää, ettei ahistu jostain. Minä tiedän ihmisiä, jotka ovat olleet syvästi masentuneita, joille ei voi mennä sanomaan, että valitse asenteesi ja että kaikki on itsestäsi kiinni. Niin ei aina ole. Tiedän ihmisiä, jotka ovat vältelleet sosiaalista kanssakäymistä ja jopa peiliinkatsomista. Ihmisiä, joiden elämässä ei tapahdu juuri mitään hyvää ja kaikkien muiden onnistumiset ja ilonaiheet tuntuvat kirpaisevan syvältä sielusta. Aika monella tuntemallani ihmisellä, minullakin, on ollut kausia, jolloin kaikki tuntuu menevän päin honkia eikä silloin halua mitään, mikä aiheuttaisi enemmän ahdistusta. Kun tällaisesta kärsivä ihminen lukee blogia, jossa kaikki on niin mahtavaa, on se omiaan lisäämään pahaa oloa ja huonommuudentunnetta. Toki sama vaikutus on sitten kaikella muullakin positiivisella, ei vain blogeilla. Minä en missään nimessä haluaisi, että kukaan kokisi minkäänlaista alemmuudentunnetta blogiani lukiessaan. En kuitenkaan halua otattaa itsestäni mitään takkutukka-näppynaamakuvia, mutta en myöskään tavoitella täydellisyyttä.
Jokin aika sitten en olisi voinut kuvitellakaan pitäväni tällaista blogia, mutta sitten ajattelin, että eipä niissä muissakaan bloggaajissa ole mitään sen kummallisempaa kuin minussa, samanlaisia maanmatosia ollaan kaikki! Olin taipuvainen ajattelemaan, että minulla ei ole mitään sanottavaa, ketään ei kiinnosta, minulla ei ole varaa ostaa jatkuvasti vaatteita tai ei ainakaan ole riittävän muodikkaita vaatteita, joita voisin hehkuttaa blogissa, minulla ei ole huippukameraa... Ajattelin, että minun pitäisi olla nuorempi, hoikempi, rikkaampi, fiksumpi, nettinörtimpi... Kaikkea muuta kuin olen, että olisin edes jotain ja että voisin blogia ylläpitää. Sitten hoksasin, että jotain on pahasti vinksallaan, jos ajattelen itsestäni noin. Se, että jollakulla on enemmän jotain, mitä hyvänsä, ei tee hänestä parempaa ihmistä. Eikä meidän pitäisi vertailla itseämme toisiin vaan rohkeasti olla juuri sitä, mitä olemme ja olla ylpeitä siitä. Minulla on kylppärini kaapin ovessa juliste, jossa lukee "Uskalla olla oma itsesi". Juliste on sijoitettu taktisesti niin, että sen näkee aina, kun istuu wc-pöntöllä ja vaikka kyseessä on muutama sana, niin niillä on suuri merkitys. Jo muinaisella 80-luvulla, kun englannin kielestä jotain ymmärsin, Doron I am what I am kolahti minuun aika kovaa ja otin tuon lauseen ohjenuorakseni. (Harmi vaan, että elämä heitteli minua niin, että katosin itseltäni välillä.)
Jokin aika sitten en olisi voinut kuvitellakaan pitäväni tällaista blogia, mutta sitten ajattelin, että eipä niissä muissakaan bloggaajissa ole mitään sen kummallisempaa kuin minussa, samanlaisia maanmatosia ollaan kaikki! Olin taipuvainen ajattelemaan, että minulla ei ole mitään sanottavaa, ketään ei kiinnosta, minulla ei ole varaa ostaa jatkuvasti vaatteita tai ei ainakaan ole riittävän muodikkaita vaatteita, joita voisin hehkuttaa blogissa, minulla ei ole huippukameraa... Ajattelin, että minun pitäisi olla nuorempi, hoikempi, rikkaampi, fiksumpi, nettinörtimpi... Kaikkea muuta kuin olen, että olisin edes jotain ja että voisin blogia ylläpitää. Sitten hoksasin, että jotain on pahasti vinksallaan, jos ajattelen itsestäni noin. Se, että jollakulla on enemmän jotain, mitä hyvänsä, ei tee hänestä parempaa ihmistä. Eikä meidän pitäisi vertailla itseämme toisiin vaan rohkeasti olla juuri sitä, mitä olemme ja olla ylpeitä siitä. Minulla on kylppärini kaapin ovessa juliste, jossa lukee "Uskalla olla oma itsesi". Juliste on sijoitettu taktisesti niin, että sen näkee aina, kun istuu wc-pöntöllä ja vaikka kyseessä on muutama sana, niin niillä on suuri merkitys. Jo muinaisella 80-luvulla, kun englannin kielestä jotain ymmärsin, Doron I am what I am kolahti minuun aika kovaa ja otin tuon lauseen ohjenuorakseni. (Harmi vaan, että elämä heitteli minua niin, että katosin itseltäni välillä.)
Tärkein pointtini on se, että sinun ei tarvitse olla täydellinen ollaksesi täydellinen. Ajattelemme usein, että meidän pitäisi olla enemmän sitä, vähemmän tätä tai ainakin jotain ihan muuta. Mitä jos ajattelisimme, että olemme hyviä, täydellisiä yksilöitä juuri tällaisena kuin olemme ja lakkaisimme vertaamasta itseämme toisiin ihmisiin sekä lopettaisimme omien vikojemme kaivelun. On asioita, joita emme voi itsessämme tai ympäristössämme muuttaa, mutta jos henkiset voimavarat riittävät, niin voimme muuttaa suhtautumistamme asioihin.
Tässäpä konkreettinen esimerkki. Laitoin tähän yhden kuvan lauantailta. Itse hämmästyin sitä, että ensin ajattelin kuvasta vain kaikkea positiivista, sillä yleensä olen aivan liian ylikriittinen. Sitten aloinkin syynäämällä syynätä vikoja tyyliin "Etsi kuvasta kymmenen virhettä". Päätin kuitenkin, että en aio keskittyä noihin "virheisiin" vaan aina, kun minulle tulee jokin negatiivinen ajatus, kumoan sen positiivisella ajatuksella. Sinä, hyvä lukijani, voit nyt itse valita asenteen eli vaihtoehdon 1 (negatiivinen asenne) tai vaihtoehdon 2 (positiivinen asenne). Jos sinulla on yleensäkin taipumus kallistua oman itsesi suhteen vaihtoehtoon 1, niin suosittelen henkisen työkalupakkisi käyttöönottoa ja ajatusmallien korjaamista. Elämä on monesti näkökulmasta ja asenteesta kiinni!
Tässäpä konkreettinen esimerkki. Laitoin tähän yhden kuvan lauantailta. Itse hämmästyin sitä, että ensin ajattelin kuvasta vain kaikkea positiivista, sillä yleensä olen aivan liian ylikriittinen. Sitten aloinkin syynäämällä syynätä vikoja tyyliin "Etsi kuvasta kymmenen virhettä". Päätin kuitenkin, että en aio keskittyä noihin "virheisiin" vaan aina, kun minulle tulee jokin negatiivinen ajatus, kumoan sen positiivisella ajatuksella. Sinä, hyvä lukijani, voit nyt itse valita asenteen eli vaihtoehdon 1 (negatiivinen asenne) tai vaihtoehdon 2 (positiivinen asenne). Jos sinulla on yleensäkin taipumus kallistua oman itsesi suhteen vaihtoehtoon 1, niin suosittelen henkisen työkalupakkisi käyttöönottoa ja ajatusmallien korjaamista. Elämä on monesti näkökulmasta ja asenteesta kiinni!
VAIHTOEHTO 1 - NEGATIIVINEN ASENNE
- Kasvin lehti on keskellä aurinkolasin linssiä häiritsevästi
- purentavikani eli vähän ulkoneva alahammas näkyy selvästi
- kaulariipus roikkuu vinossa
- huulikiiltoni on vähän tahriintunut
- ihollani on punaisia näppyjä
- hiukset näyttävät jotenkin harmaahkoilta
- paita näyttää hölmöltä, koska siinä näkyy pelkkä tiikeri
- näytän vaan jotenkin typerältä.
VAIHTOEHTO 2- POSITIIVINEN ASENNE
- Kasvin lehti peittää tarkalleen päälaen juurikasvun
- minulla on kunnollinen ja aito hymy
- huulikiilto on tahriintunut, kun annoin pusun ihkulle kuvaajalleni
- huulikiillon sävy on nätti
- kuvan ottamishetkellä oli älyttömän hauskaa.
- hiukset ovat kivan huolettomasti
- paidan tiikerin blingbling-kuviot tulevat kivasti esiin ja tiikeri on tooosi hieno
- näytän omalta itseltäni
- kuvasta tulee kiva fiilis, koska muistan, miten hauskaa sen ottamishetkellä oli.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista :)