Ristiäismuistelot

Sain toissailtana vihdoin viimein tilattua kuvat vauvan kastekehykseen ja isoon perhekehykseen. Aikaa meni kolmisen tuntia! Kolme tuntia siihen, että valkkaan vain muutaman kuvan! Ei ole ihme, etten kerkiä mihinkään enkä ole saanut aikaiseksi tehdä kuvakirjaa vauvavuodeta ja ristiäisistä. Kun katselin läpi ristiäiskuvia, niin tajusin, että ristiäisistä en sitten missään vaiheessa tehnytkään blogijuttua, vaikka tarkoitus oli. Onhan se tietysti vähän noloa kirjoittaa aiheesta vasta nyt, mutta toisaalta voin vedota siihen, että a) ristiäisiä on ihanaa muistella ja b) aihe ei vanhene c) jotkut etsii aina ohjeita ja vinkkejä d) parempi myöhään...

Ristiäisiä vietettiin siis viime vuoden toukokuussa Taulumäen kirkossa ja kotona. Kaikenlaisia juhlia on tässä elämän varrella ollut, mutta täytyy sanoa, että ristiäiset meni ykköseksi liikuttavuudessaan, tunnepitoisuudessaan ja tärkeydessään. Millään juhlilla ei ole koskaan ollut niin suurta merkitystä minulle kuin oman lapseni ristiäisillä.

Minulle oli itsestäänselvää, että pidämme perinteiset ristiäiset ja halusin ehdottomasti kastattaa lapseni minulle tärkeässä kirkossa. Taulumäen kirkkoa sanotaan enkelten kirkoksi maalaustensa vuoksi. Minulle noilla maalauksilla on suuri merkitys, sillä ne ovat äitini isän, taidemaalari Paavo Leinosen maalaamat ja olikin aika upeaa, että kastepäivässä oli tällainen sukupolvien välinen yhteys.

Olin ristiäispäivänä aika väsynyt, koska olimme tehneet jumalattoman siivousurakan eli yrittäneet selättää asunnossa vallitsevan kamalan kaaoksen ja tavararöykkiöt, pesseet ikkunat, vaihtaneet muutamien huonekalujen paikkaa ja lisäksi olimme kaikki kipeitä, siis minä, mies ja vauva ja oltiin oltu kuumeessa jo ennen ristiäisiä ja kuumeisena juhlat siis valmisteltiinkin. Onneksi mummo, siis miehen äiti, oli apuna - ilman häntä olisimme olleet pulassa. Ristiäispäivän aamuna oltiin kaikki terveitä ja jaksettiin reippaina iltaan asti, mutta sitten seuraavana päivänä oltiin taas kipeitä. Ihmettelen, että miten näytän kuvissa niin hyvältä, vaikka väsymys näkyykin monessa kuvassa siinä, että silmät lerpsuttavat kuin olisin kännissä. Sellaisen mielenkiintoisen havainnon tein, että kaikista kuvissa olevista ihmisistä heijastuu iloisuus ja lämpö ja kun katson itseänikin, niin näytän aivan ihmeellisen rakastuneelta ja rakastavalta ja sitä olinkin tuona päivänä. Ehkä se on jokin äidillinen lempeys, joka lapsen syntymän myötä pulpahti minussa pintaan ja kai lapsen mukanaan tuomalla onnellakin on osuutta asiaan.

Päätin, että en stressaa ristiäisistä ja miksi olisinkaan stressanut, koska sävelet oli selvät. Siis periaatteessa. Käytännössä tuli monenlaista sähellystä ja säätöä. Ensinnäkin kukkakauppias oli säveltänyt omiaan ja vaikka olin selkokielellä selostanut ja näyttänyt, millaisen asetelman haluan juhlapöytään, niin hän oli tehynyt aivan eri tavalla ja minä jouduin ennen kirkkoonlähtöä repimään jättimäisen kimpun auki ja tekemään siitä uuden asetelman. Minä kun olin tilannut pienen, matalan asetelman ja sain metrin korkuisen valtavan puskan. No, riittipä siitä sitten muuallekin kukkia koristeeksi! Myös lahjapöydälle tilattu kukka oli ihan päin honkia tehty! Siinä oli tarkoitus olla vain neilikat ja kauppias oli tyrkännyt väliin liljoja. Kaunishan se oli, siis oikesti tosi kaunis ja ristiäisiin sopiva, mutta kun se idea juurikin oli että piti olla pelkät, yksinkertaiset neilikat. Mutta minä en jaksa hiiltyä tuollaisesta ja mietinkin, että on aina hyvä sovittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja pohtia, että antaanko kukkaepisodin pilata koko päivän. Toki se asetelman tekeminen vei aikaa ja kun muutenkin oli minuuttiaikataulu, niin siihen ei olisi kaivannut mitään ekstraa. Kiitin onneani, että olen aikanaan ollut kukkamyymälässä töissä ja asetelman teko kävi nopeasti.
Kastemaljan ympärille olin tilannut kranssin, joka ei olisi voinut olla kauniimpi! Niin herkkä, suloinen ja juuri passeli pienen poikavauvan ristiäisiin. Perhoskoristetta en ollut pyytänyt, mutta olin ilahtunut, koska jostain syystä minulla oli älytön hinku koristella kaikki paikat perhoskoristeilla ja meinasin ostaa itselleni perhoskuvioisen mekonkin juhliin. Tämä kranssi lähti sitten kotiin koristeeksi ja jos olisin ollut oikein nuuka, niin tämä olisi riittänyt kahvipöydän koristeeksi eikä erillistä asetelmaa olisi edes tarvinnut.

Kahvitilaisuus oli siis kotona ja koska asunto on pieni, niin keittiön pyöreä ruokapöytä toimi noutopöytänä ja kahvit nautittiin olohuoneessa tai kuka missäkin. Keittiön ikkunalaudan olin koristellut lainaksi saamillani ruseteilla, baby showereihin tilaamallani helminauhalla, nallella, joka oli yhdessä vauvalle tuodussa kukkakimpussa ja askartelulaatikostani löytyneillä pikkukukilla. 

Haittaako ketään, että servetit ei olleet vaaleansiniset? Pitäisikö edes olla? Oli nimittäin tarkoitus. Mutta en päässyt enää kauppaan ja minulla oli paketti näitä vaaleita ja ajattelin, että en lähde juoksemaan servettien perässä. Minusta nämä vaaleat servetit sopivat oikein hyvin!

Ristiäistarjoiluista koitui päänvaivaa siksi, että minulla oli aika huono karma leipomusten suhteen ja monet jutut meni ihan plörinäksi, mutta pääasia oli, että pöydässä kaikki oli mallillaan. Tältä kahvipöytä näytti ja hyvin perinteisellä linjalla siis mentiin. Tarjoamiset vasemmalta oikealle: voileipäkakun sijaan tehty suolainen kranssi, lohi-rieskarullat, savuporomuffinit, leipäjuusto+lakkahillo, täytekakku, pullakakku ja kukka-asetelman takana piileskelee suklaa-toffeeleivokset ja pikkuleivät.


Koska monia kiinnostaa juuri tarjoilut, niin kerrotaanpa niistä yksityiskohtaisemmin. En halunnut voileipäkakkua, koska vain harva niistä tykkää ja minä olen vähän kyllästynyt niihin. Päädyin suolaiseen kranssiin enkä nyt muista, mistä otin taikinaohjeen. Jokin voitaikinatyyppinen se oli. Kranssi oli ihan nätti vielä uuniin laitettaessa, mutta se repesi uunissa yhdestä kohdasta. Tietysti, koska taikina oli ohutta ja täyte painavaa. Ja nyt en kuulkaas edes muista, mitä täytteenä oli! Ainakin fetaa ja tomaattia ja varmaan jotain tuorejuustoa. Rieskarullat on tehty Fazerin rullarieskasta, välissä on lohituorejuustoa, graavilohta ja tilliä. Savuporomuffinit ovat gluteenittomia ja niiden ohje on Liian hyvää -blogista, vähän soveltaen. Tuota ohjetta voin kyllä suositella, jos kaipaa helppojen ja onnistuvien gluteenittomien suolaisten muffinien ohjetta.

Täytekakku on ihan peruskakku, jonka välissä on mansikkahilloa, säilykepersikanviipaleita ja mansikkamoussea. Päällä kermakuorrutus, jonka kanssa taistelemisen jälkeen päätin, että en enää tee kermakuorrutteisia juhlakakkuja, koska tulikuumat käteni eivät ole kerman kanssa yhteistyökykyisiä ja minun olisi jo syytä uskoa, että minusta ei vaan ole kondiittoriksi. Osa reunapursotuksesta oli nimittäin lörähtänyt jääkaapin hyllylle enkä todellakaan olisi halunnut enää ristiäispäivän aamuna ryhtyä vatkaamaan, värjäämään ja pursottamaan uusia kermoja. Se siitä yksinkertaisesta ja näyttävästä ruusupursotuksesta! Ja kun pöydässä oleva kakku oli jo kolmas minkä olin tehnyt, niin olin vakaasti sitä mieltä, että Universumi yrittää kertoa, että pitäisi luovuttaa kakkujen suhteen... Jos jotain osaan tehdä, niin hyviä kakkupohjia ja ihmettelin, että mikä Murphyn laki oli iskenyt, koska kaksi ekaa kakkupohjaa epäonnistui. Ai niin, sehän se vielä oli, että ruusutyllaa ei meinannut löytyä mistään. Vissiin joku muukin oli toukokuussa tekemässä ruusukakkuja! Soitin luottokauppaani eli keittiötarvikeliike Decolaan ja sieltä varattiin minulle heti oikeanlainen tylla. Mahtavaa palvelua! Kakun koristeeksi olin tilannut vauva-Akun, koska haluttiin jokin vähän poikkeavampi koriste. Jokin ylisöpö marsipaanivauvakoriste olisi kyllä ollut kiva, mutta tuo Aku kolahti. Täytekakku on minulle juhlissa aina kaikkein tärkein juttu ja minua jää aina pikkuisen kaivelemaan, jos kakku ei onnistu. Kakun maussa ei ollut mitään vikaa, mutta ulkonäkö on niin karmea, että ihan hävettää ja ahistaa ajatella sitä kaikkea sötköttämistäkin. Eikä tämä ole mitään käänteistä kehujen keräämistä vaan ihan van toteamus siitä, että ihminen ei voi osata kaikkea, vaikka kuinka yrittää.

Mitään ihme koristuksia en alkanut kakkuun väsätä vaan hyödynsin ystävältä lahjaksi saamaani jalanjälkimuottia ja kirjoitin lapsen nimikirjaimet hopeanvärisellä elintarviketussilla. Suhrasin blogia varten Paintilla kirjaimet pois, joten siksi näyttää oudolta. Tätä meidän tiukkaa salailulinjaa on ihmetelty eli että miksi lapsen nimeä ei tule blogissa ilmi tai kasvokuvia ei näy blogissa eikä Facebookissa, mutta en voi muuta todeta kuin että tämä on meidän päätöksemme ja siitä pidetään kiinni.

Vaikka monesti anarkisoinkin kaikkia erilaisia sääntöjä, niin olen sen verran vanhanaikainen, että kahvipöydässä pitää mielestäni aina olla kuivakakku ja halusin löytää perinteiselle kuivakakulle jonkin vaihtoehdon. Myös pulla kuuluu kahvipöytään ja kun yhdistää pullan ja kakun, niin saadaan pullakakku! Ohje on Kinuskikissan sivulta ja tätä tulee aivan varmasti tehtyä vielä joskus, esim. työpaikan kahvipöytään ja sitruunalla höystettynä ja värikkäästi kuorrutettuna tämä sopii kevään juhliin. Kakku on helppo, nopea, onnistuva ja maistuva ja tätä voisi ollakin aina pakastimessa vierasvarana. Kuorrutteena mokkapalakuorrutuksentapainen, josta tuli kaksivärinen, koska piti lähteä välillä imettämään ja kun laitoin lopun kuorrutuksen kakun päälle, niin se olikin vaaleampaa.

Pikkuleivät onnistui hyvin, koska ne oli mummon tekemät. Rapeat, sitruunanmakuiset pikkuleivät muistuttivat hyvin paljon konditorioiden pikkuleipiä. Koristelin ne pikeerillä, jonka pinnalle suihkutin helmiäishohtoista elintarvikesprayta. Olin saanut lahjaksi sinisiä candy meltsejä ja sulatin ne ja pursotin etunimen alkukirjaimet. Sydämet on samaa sinistä koristemassaa, mistä tein jalanjälkikoristeet kakkuun.

Suklaa-toffeeleivokset olivat gluteenittomia ja niihin yhdistelin monta eri ohjetta. Tarkoitus oli kokeilla suosittuja Twix-paloja, mutta tyypilliseen tapaani monimutkaisen ajatteluketjun seurauksena tarjolle tuli mokkapalapohjaisia leivoksia, joiden päällä on toffeetäyte ja maitosuklaata. Täytteen ohje on Linnean herkkukoto -blogista. Kun keittelin täytettä, niin ihmettelin siihen ilmestyviä ruskeita pilkkuja. Ajattelin, että ruokokidesokeri ei ole sulanut, mutta voi pers...ikanpuolikkaat sentään, täyte oli alkanut palaa pohjaan! Minulla ei pala ikinä mikään pohjaan! Minulla ei ollut mahdollisuutta eli ei aikaa/intoa/voimavaroja hankkia uusia raaka-aineita ja hutkautin toffeeseen kaakaojauhetta peittämään ruskeat pilkut. Toffee ei onneksi ehtinyt palaa niin pahasti pohjaan, että se olisi aiheuttanut makuvaurioita. Ja itse asiassa kaakaonmakuinen toffee oli vielä parempaa kuin perusvaalea toffee. Nämä leivokset tein hyvissä ajoin ennen ristiäisiä ja pakastin. Vielä pakastimeen laittaessani kuorrute oli aivan täydellinen: sileä ja tasaisen värinen, mutta sulaneina olivatkin pilkullisia. Mut ihan törkeän hyviä!


Näin jälkeenpäin kun kuvia katsoo, niin huomaa aina jotain korjattavaa. Juomapöytä on ihan ok, mutta minun silmääni näyttää vähän mälsältä. Toisaalta eipä tuossa voi eikä tarvitse mitään ihme hursuloita ollakaan. Ja livenä näytti kyllä paremmalta!

Nyt kun ristiäisistä on jo vierähtänyt aikaa, niin mietin, että mitä minä oikein muistan koko päivästä, Monestihan äidit ovat ristiäisten aikaan hyvin väsyneitä vauvavalvomisesta ja olinhan minäkin normaalia väsyneempi etenkin sairastelun takia, mutta minä muistan kaiken. Ihan hirmu kirkkaasti muistankin! Sen jännityksen, joka kutkuttaa vain suurena juhlapäivänä... Sydänpohjassa asti tuntuvan liikutuksen kirkossa... Se hetki, kun lapsen nimi sanottiin ensimmäisen kerran... Kahvikuppien kilinä ja kahvin tuoksu - eikö teistäkin kahvin tuoksu ole juhlapäivänä erilainen kuin muulloin? Oma pellavapäinen kummipoikani, joka halusi pitää vauvaa sylissä ja joka innoissaan odotti lahjojen avaamista... Ylpeinä paistattelevat isovanhemmat, iloiset kummit ja rakas naapurini, joilla kaikilla on hyvin tärkeä rooli lapsen elämässä... Auringonpaiste, miten ihanan kirkas päivä olikaan ja varsinkin ilta. Illalla fiilistelin ja oli ihanaa, että eräs ystäväni tuli rääppiäisiin ja sain fiilistellä hänen kanssaan.

Päivään mahtui myös pörröinen yllätys! Lapsen kummeilla on harrastekanala vai pitäisikö sanoa lintula, koska heillä on kaikenlaisia omituisia lintuja, sellaisia puudelin ja kanan risteytyksen näköisiäkin. Kummeilla oli pattitilanne, sillä heillä oli kuoriutumista lähestyvä orpo ankka. Heidän ei auttanut kuin ottaa muna mukaan ja hautoa sitä ja niinhän siinä kävi, että munasta kuoriutui ristiäisreissulla pieni poikanen! Lintuvauva vietti ristiäiset kylpyammeessa ja voitte kuvitella mieheni hämmästystä, kun hän meni vaihtamaan vauvan vaippaa ja kuuli tsirputusta ammeesta. Minä olen jo tottunut siihen, että mitä hyvänsä absurdia voi tapahtua meidän bileissä ja tästä linnunpoikasepisodista jää kyllä mielenkiintoinen tarina kerrottavaksi. Joku voi löytää siitä syvempää symboliikkaakin liittyen syntymään, huolenpitoon tai muuhun vastaavaan.

Ai niin, mitenkäs itse päivänsankari? Hän oli kiltisti koko päivän ja nukkui lähes koko kastetoimituksen ajan kummin sylissä. Vauvalla oli päällään kastemekko, joka on kulkenut isän puolen suvussa ja minusta oli ihanaa laittaa lapselle perintöpuku. Tosin alunperinhän minulle kävi niin, että hönkäisin tilaamaan lähes heti sairaalasta päästyäni kastemekon, koska en tiennyt perintömekosta. Sain kuitenkin myytyä ostamani mekon eteenpäin eikä suurta rahallista tappiota tullut. Mummo ompeli mekkoon uudet pitsit ja minä kiinnitin sinisen satiininauhan ja kummilta saadun sydämen.

Kun katselin kastetossuvalikoimaa, niin totesin, että tytöille on paljon enemmän vaihtoehtoja. On toki pojillekin joitain kivoja juhlatöppösiä, mutta minun makuuni ne olivat liian röyhelöisiä. Mummo pelasti tilanteen tekemällä valkoiset sukat, joihin pujotin sinisen nauhan. Ja voi hyvänen aika, miten pienet nuo sukat onkaan! Ja kastepäivänä ne olivat isot...

Kotona laitettiin päälle H & M: ltä ostamani smokkipaita ankkurirusetteineen ja sylikummilta lainassa olevat Guessin housut. Olen pistänyt eteenpäin suurimman osan vauvanvaatteista, mutta tuosta ristiäispaidasta en raaski luopua! Kai joitain vaatteita voi pitää muistonakin. Oma mekkoni oli Zalandolta ja minullahan oli alkujaan visio tyylikkäästä sinisestä pitsimekosta, mutta sitten tilasin erään klassisemman mallisen sinisen version. Oletin, että laihdun hujauksessa, mutta en edelleenkään mahdu siihen mekkoon. Sitten ajatus sinisestä mekosta alkoi tuntua tylsältä ja tilasin kukallisen mekon. Se ei vastannut visiotani supertyylikkäästä ja elegantista mekosta, mutta tuo kuvio kuvastaa sen hetkisiä fiiliksiäni hyvin. Henkinen olotilani oli kepeä ja kesäinen ja on kuin vauva olisi tuonut tullessaan aivan uudenlaista ja ihmeellistä valoa elämääni ja kai voin sanoa, että minä puhkesin kukkaan (siis kuvaannollisesti).

Sellaiset oli siis meidän ristiäiset ja kyllähän tuosta päivästä ja kertakaikkisen upeat muistot. Vielä kun saisi sen kuvakirjan teetettyä!

Kommentit

  1. Munkin on pitänyt tilata kuvia, mutta ikinä en jaksa tota hommaa tehdä. Tilasin vaan kiitoskortit ristiäisistä, vaikka samaan olisin voinut tilata kuvia. :D

    Kivan näköstä ja kuulosta ollut. Ja ihana tää ankka juttu! :)

    LAPSEKKAANA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien tilaaminen ja varsinkin kuvakirjojen tekeminen vaatii aikaa ja paljon... Ja milloin äidillä on sellaista keskeytymätöntä aikaa, että voi sellaista tehdä? Sitten kun lapset on muuttaneet pois kotoa? :D :D

      Kiitos :) Tuo ankkajuttu oli kyllä hauska ja hellyttävä :)

      Poista
  2. Ihanat ristiäiset ja niin kauniit kukat! Kuva pienestä ankanpoikasesta sai hymyn huulilleni. Piipahdin kurkistamaan, kun näin postauksessa kuvan tutusta kirkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kukat oli kyllä kauniit ja kukkakauppias osasi ehdottaa juuri sopivia kukkia! Minusta on ihanaa ostaa kukkia juhliin ja usein tuntuu, että muuta koristusta ei tarvitsisikaan.

      Tämän sinun kommenttisi jälkeen kävin vähän muokkaamassa tekstiä, koska sieltä jäi yksi aika tärkeä yksityiskohta pois...

      Poista
  3. Ihania kuvia joi että toi kakku on sympaattinen :) Tosi mahtava postaus, tykkäsin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Osa kuvista on miehen veljen ottamia ja huomaa kyllä eron mun ottamiin :D

      Sympaattinen on hyvä sana kuvaamaan kakkua, aion ajatella sitä aina kun muistuu mieleen, että kakku ei ollut halutunlainen.

      Poista
  4. Hei! Muistatko, minkä valmistajan nuo vaaleat servetit ovat? Etsin itse jotain tuontapaisia juuri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Toivottavasti vastaukseni ei tule liian myöhään! Vastasin iPadilla ja näköjään kommentti ei ollutkaan tallentunut, pöh.

      Ambiente-merkkisiä on nuo servetit. Mä oon löytänyt noita sisustuskaupoista ja täältä JKL :stä löytyy toimistotukku Karista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)